Ei tarvitse olla kovin kummoinen taloustietäjä ymmärtääkseen, että talouskasvu tuo mukanaan aina myös akuuttia työvoimapulaa. Silti talouden kasvaessa osaajapula on työelämän uutisoinnin ykkösaihe ja klikkimagneetti.
Ei myöskään tarvita kauppakorkeakoulun tutkintoa sen tiedostamiseen, että talouden käppyrät ovat aina sahanneet ja tulevat aina sahaamaan edestakaisin kasvun, taantuman ja laman välillä. Siitä huolimatta näistä suhdannevaiheluista ei työelämässä tunnuta ottavan opiksi.
Kun talouskasvu loppuu, yritykset kiirehtivät puolustuslinjalle ja aloittavat toimintojen tehostamisen matokuurin. Silloinkin, kun todellista tarvetta ei olisi. Rationaalisuus unohdetaan ja yt:t pistetään valloilleen. Ne onnekkaat, jotka työnsä saavat pitää, ylikuormittuvat niskaansa kaatuvasta tuplakuormasta.
Kun sitten talous taas lähtee kasvuun, yrityksellä ei enää olekaan resursseja nostaa tuotantoa pysyäkseen kehityksen mukana. Valmiiksi äärirajoilla oleva henkilökunta ei voi tehdä enää yhtään enempää. Iskee työvoimapula ja joukkoryntäys työntekijämarkkinoille.
Nyt kun talous taas kasvaa ja osaajista on pula, monen hyvän työntekijän lamanaikaiset haavat ovat vielä auki.
Aivan liian harva yritys osaa ja on osannut katsoa kehitystä pidemmällä aikavälillä ja suhteuttaa toimintonsa sen mukaisesti. Ne poikkeukset, jotka ovat osanneet, ovat ehkä nekin joutuneet tekemään kipeitä leikkauksia. Erona muihin on kuitenkin se, että nämä yritykset ovat kiinnittäneet erityistä huomiota siihen, miten leikkaukset ja niitä seuranneet irtisanomiset on tehty. Nämä yritykset ovat pitäneet huolen siitä, että jäljelle jäävät työntekijät tuntevat ja ymmärtävät olevansa organisaation tärkein voimavara. Nämä yritykset tekevät sen näkyväksi joka ikinen päivä.
On jokseenkin hassua, ettei iso osa yrityksistä edelleenkään ymmärrä, ettei tulos tule prosesseista tai bittiavaruudesta. Saatikka yksittäisen johtajan panoksesta, vaikka johtajan rooli suunnannäyttäjänä onkin tärkeä. Tuloksen tekee koko henkilöstö. Jokainen ihminen yrityksessä. Aina.
Lue myös: Tero Karhu: ”Yksinkin työskentelevä on aina osa jotakin isompaa kokonaisuutta”
Nyt kun talous taas kasvaa ja osaajista on pula, monen hyvän työntekijän lamanaikaiset haavat ovat vielä auki. Niilläkin, jotka paikkansa saivat pitää. Jos kavereita kohdeltiin talouskriisissä kuin kesäkissoja ja itseä on vuosia pidetty vain kulueränä, markkinoille ilmestyvät uudet mahdollisuudet houkuttelevat. Monet, ja etenkin ne parhaat, ovat jo lähettäneet lukuisia työhakemuksia, vaikka vielä kuluttavatkin näiden likinäköisten yritysten työpisteitä.
Nekin luottotyypit, jotka pakon alla hymyilivät siellä firman käytävillä, hymyilevät huomenna tai kuukauden kuluttua aidosti ja leveämmin. Toisilla käytävillä. Siellä, jossa heitä ja heidän osaamistaan arvostetaan. Ja kun nämä osaajat lähtevät, yritys ei ehkä pääsekään koskaan nauttimaan kasvun hedelmästä. Silloin tuleva taantuma tai lama voi olla se viimeinen.
Mielestäni jokaisella yrityksellä pitää olla oma identiteettinsä, mutta kestävä menestys vaatii jatkuvaa oppimista. Nyt olisikin loistava ”momentum” ottaa lainaksi oppia yritysmaailman kestomenestyjiltä ja ehkä ripaus myös kankeita kaavoja rikkovilta uusilta tulokkailta. Ai miksi?
Koska yritykset, jotka aidosti pitävät henkilöstöä tärkeimpänä voimavaranaan ja panostavat aina, suhdanteista riippumatta, ihmisiin, vetävät puoleensa parhaita osaajia. Ja koska sitoutunut, motivoitunut henkilöstö turvaa yrityksen tuottavuuden ja kestävyyden nopeastikin muuttuvissa olosuhteissa, mutta ennen kaikkea pitkässä juoksussa.
Eikä ihme. Kuka ihmeessä haluaisi tuntea itsensä kesäkissaksi tai kulueräksi?