Etusivu » Liikematkustaminen » Ozan Yanar: Matkustaminen on tärkeä väline markkinoitaessa suomalaista osaamista
Liikematkustaminen

Ozan Yanar: Matkustaminen on tärkeä väline markkinoitaessa suomalaista osaamista

ozan-yanar
ozan-yanar
Kuvat: Ville-Veikko Mastomäki

Suomi on pieni talous, joka tarvitsee kansainvälistä yhteistyötä. Jos haluamme maksimoida vaikutusvaltaamme, tarvitaan aktiivisuutta kansainvälisellä kentällä.

– On tärkeää matkustaa maailmalle, viestiä rohkeasti osaamistamme ja pyrkiä vaikuttamaan, sanoo vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar.

Politico-lehti valitsi vuonna 2016 Ozan Yanarin 28:n keskeisen eurooppalaisen vaikuttajan joukkoon. Talouslehti Forbes puolestaan valitsi Yanarin nuorten vaikuttajien listalleen 2017. Nuori päättäjä matkustaa työnsä puolesta varsin paljon.

– Viimeisen vuoden-puolentoista aikana olen vieraillut Sri Lankassa, Kiinassa, Sambiassa, Portugalissa ja Pietarissa. Osa työmatkoistani on valtiovarainvaliokunnan matkoja. Osittain matkakutsuja tulee siksi, että olen profiloitunut esimerkiksi ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiin.

Työmatka kerryttää tietoa ja kontakteja

– Esimerkiksi Kiinassa kävimme keskustelua suomalaisten yritysten toiminnasta Kiinan markkinoilla. Pietarissa tutustuimme suomalaisten yritysten toimintaan pakotetilanteessa. Sri Lankassa vierailin Demo ry:n kutsumana tutustumassa sisällissodan jälkeiseen tilanteeseen, Yanar sanoo, ja jatkaa:

”Isoimpia asioita matkustamisessa on se, että ymmärrämme kuinka samanlaisia me ihmiset olemme”

– Maailmaa hahmottaa eri tavalla, kun on nähnyt paikan päällä miten yritykset toimivat, miten Suomi kytkeytyy näihin maihin, miten paikallinen talous toimii ja mitä me voimme viedä sinne. Onko kyseessä teknologia, koulutus, vai mikä olisi meidän vahvuutemme juuri tälle markkinalle? Ihmisoikeuksien korostaminen on myös erittäin tärkeää kaupankäynnissä.

Matkustamisessa on erittäin tärkeää kontaktien luominen.

– Verkostoitumisella tarkoitan aitoa tutustumista ja yhteydenpitoa mielenkiintoisiin ihmisiin. Kontakteista on työssäni paljon hyötyä. Suomalaiset jäävät usein hieman sivustakatsojiksi matkoillakin. Kannattaakin opetella tuomaan itsensä esiin ja mennä rohkeasti ihmisten pariin, sanoo Yanar.

Kohti vähäpäästöisempää tulevaisuutta

Yanar on tietoinen myös matkustamisen ympäristövaikutuksista.

– On kuitenkin arvokasta, että matkustamisen avulla voin viedä vihreitä arvoja sinne minne menen, herättää keskustelua ja yrittää vaikuttaa siihen, että ilmastovaikutukset otettaisiin kaikessa päätöksenteossa huomioon.

Laajempi poliittinen kysymys on Yanarin mukaan se, miten voimme asettaa oikean hinnan kulutukselle, joka rasittaa ympäristöä.

– Haittaverot ja subventioiden kriittinen tarkastelu ohjaisivat kulutusta. Pitkällä tähtäimellä meidän pitää pyrkiä matkustamisen tapoihin, jotka ovat vähäpäästöisempiä. Lyhyellä tähtäimellä jokainen voi pohtia, olisiko oman toiminnan aiheuttamaa hiilijalanjälkeä syytä kompensoida. Esimerkiksi Maan ystävät -kansalaisjärjestölle voi maksaa niin sanottua lentomaksua. Lentomaksun ideana on tukea ilmaston puolesta tehtävää työtä vapaaehtoisella maksulla.

Yanar näkee matkustamisen tärkeimmäksi asiaksi keskinäisriippuvuuden korostumisen.

– Isoimpia asioita matkustamisessa on se, että ymmärrämme kuinka samanlaisia me ihmiset olemme. Kaikki haluamme tulla rakastetuiksi, haluamme tehdä mielekästä työtä ja elää hyvää arkea. Huolemme ja toiveemme ovat lopulta samat. Matkustaessa näkee maailmanpoliittisesta keskustelusta ja uhkakuvista huolimatta, että meillä on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.

Next article