Meillä on mahdollisuus käydä aitoa ja suoraa keskustelua asiakkaidemme kanssa. Toisaalta sosiaalisen median kanavat ovat yhä tärkeämpiä tiedonhaun kanavia, osalle tärkeämpiä kuin vaikkapa yritysten kotisivut.

Onnistuminen sosiaalisissa kanavissa vaatii paitsi pohdintaa ja suunnitelmallisuutta, myös aktiivista osallistumista ja dialogia yksilöiden kanssa. Kanava on vain vuorovaikutuksen välikappale ja meidän tulee ymmärtää ihmistä viestinnän takana. Koska kanavat koostuvat yksilöistä, myös viestinnän tulisi olla sen mukaista.

Keskustelutyylin tulee olla lämminhenkistä.

Sosiaalisen myynnin sanansaattaja Sani Leino tiivisti viisi tapaa, joilla niin pienet kuin suuret toimijat voivat hyödyntää somea tehokkaasti:

1. Kannusta työntekijöitä viestimään. Ihmiset ovat yhä väsyneempiä perinteiseen korporaatioviestintään. Yksilöiden aito ääni sitouttaa ja nousee tehokkaammin esiin uutisvirrassa.

2. Käy aidosti dialogia seuraajien kanssa, älä vain tiedota. Sosiaalinen media on sosiaalista kanssakäymistä, aitoa vuorovaikutusta, eikä vain me-puhetta.

3. Pysy ajan tasalla algoritmien muutoksista. Eri alustoilla (muun muassa Facebook, Twitter, LinkedIn) tehdään jatkuvasti teknisiä muutoksia. Kanavat valitsevat mitä sisältöä nostetaan sisällön sitouttavuuden ja kiinnostavuuden mukaan. Yritysten ja organisaatioiden viestintä ei saa niin kattavaa orgaanista näkyvyyttä kuin yksityishenkilöiden.

4. Aseta tavoitteet ja tee sisältökalenteri. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi seuraajien lukumäärän kasvattaminen, liidien hankinta, sähköpostien kerääminen tai näyttökertojen kasvattaminen. Mittaa ensin nykytaso ja seuraa miten tulokset muuttuvat. Kun tekeminen on kalenterissa, se tuo systematiikkaa ja helpottaa sisällön tuottamista, myös yksilötasolla.

6. Kokeile ketterästi ja linkitä liiketoimintaan. Etsi paras tapa joka resonoi valitsemassasi kohderyhmässä ja muista linkittää se liiketoimintaan. Näin löytyy selkeä hyöty: miksi somessa kannattaa olla ja mitä siellä tehdä. Kun saavutat tavoitteesi, esimerkiksi saat tietyn määrän seuraajia, mieti miten seuraajat muutetaan euroiksi eli liiketoiminnaksi.