Etusivu » Kasvu ja kansainvälistyminen » Innovaatiomyönteinen ilmapiiri on Suomen vahva etu
Kasvu ja kansainvälistyminen

Innovaatiomyönteinen ilmapiiri on Suomen vahva etu

lenita-toivakka
lenita-toivakka
Kuva: Valtioneuvoston kuvapankki

Näinä päivinä tavaravientimme perustuu pitkälti Suomen perinteisiin vahvuuksiin.

Viennin kasvattamiseksi tarvitsemme kuitenkin vanhojen vahvuuksiemme rinnalle uusia, innovatiivisia toimintoja. Olen ilolla seurannut esimerkiksi terveysteknologiaviennin kehitystä: se on noussut telekommunikaation ohi maamme suurimmaksi huipputekniikan vientialaksi. Ja vaikka perinteinen vientimme on viime vuosina supistunut, on esimerkiksi palveluviennin puolella positiivista kehitystä. Viimekin vuonna palvelujen vientimme kasvoi 15 %. Suomen viennin merkittävimpiä palveluja ovat tietotekniikkapalvelut, tekniset palvelut, kaupankäynnin ja liike-elämän palvelut, tutkimus- ja kehitystoiminnan tulosten käyttölisenssit sekä rakentaminen ulkomailla ja projektitoimitukset ulkomaille.

Yritykset kasvavat ja kukoistavat kiinteässä yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Niinpä Team Finland -verkoston toiminnan tehostaminen on merkittävässä roolissa hallitusohjelmassa. Tavoitteenamme on tukea erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä sekä investointien ja matkailijoiden saamista Suomeen.

Yrityksille on tarjolla laaja valikoima palveluita lähtien niistä, jotka ovat vasta aloittamassa kansainvälistymistä päätyen niihin, jotka ovat ns. ”born global” ja tähtäävät suoraan kansainvälisille markkinoille. Team Finland -kasvuohjelmissa, joita on lähes 40, on vahva panostus kansainvälistymiseen. Kansainvälistymisrahoitusta kanavoidaan kasvuohjelmien kautta: samalla kannustamme myös yrityksiä toimimaan yhdessä kansainvälisillä markkinoilla ja oleman yhdessä vahvempia.

Rahoitus ja sen saaminen on usein avainasemassa pk-sektorin yritysten kansainvälisyyshankkeissa. Hankaluus tai byrokraattisuus ei saa olla este, sillä uudet työpaikat syntyvät pääosin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Olemme hallituksessa itse asiassa tarkastelleet yritysrahoitusta kokonaisuutena. Hallituksen päätökset parantavat esimerkiksi Finnveran rahoitusmahdollisuuksia. Samoin voidaan rahoittaa vientiä hyödyttäviä kotimaisia investointeja.

Tällä hetkellä meillä on juuri oikeanlaista osaamista ja korkeasti koulutettua työvoimaa muun muassa suurta murrosta kokeneelta ICT-alalta. Suomessa on viime vuosina syntynyt useita start up- yrityksiä, jotka ovat keskittyneet erityisesti mobiiliteknologian hyödyntämiseen terveydenedistämisessä ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Suomen ehdoton vahvuus kansainvälisesti onkin myös innovaatiomyönteinen ilmapiiri alalla.

Kun itse matkustan edistämässä suomalaista vientiä ja osaamista, huomaan, että monikin ala kiinnostaa maailmalla. Kaikkialla törmään kiinnostukseen koulutusvientiämme kohtaan. Hienoa, että meillä on nyt lainsäädäntö, joka mahdollistaa aivan uusia mahdollisuuksia koulutuksen myyntiin. Biotalous- ja cleantech-ratkaisuille, esimerkiksi vesi- tai jätehuolto-osaamisellemme, on kysyntää ympäri maailman. Terveysteknologiasta jo puhuimmekin edellä, uskon sen vientinäkymien jatkuvan hyvinä.

Kirjoittaja Lenita Toivakka toimii ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä.

Next article