– Nykyisin opiskellaan pidemmälle ja vaihdetaan työpaikkoja tiuhaan. Pyrimme ennustamaan muuttuvia työmarkkinoita ja pohtimaan väyliä, joilla työntekijöitä saadaan houkuteltua Suomeen ja myös pidettyä täällä, EURES-asiantuntija Vesa Liesivuori Pohjois-Savon TE-toimistosta sanoo.

Liesivuori edustaa Euroopan laajuista EURES-verkostoa, jonka tehtävänä on edistää työvoiman liikkuvuutta Euroopan maiden välillä.

– Autamme yrityksiä löytämään huippuosaajia myös kotimaan ulkopuolelta. Tuemme yrityksiä rekrytoinnissa ja kansainvälisten työntekijöiden kotouttamisessa esimerkiksi työpaikalla järjestettävän kielikoulutuksen ja monikulttuurisia työyhteisöjä kehittävän valmennuksen avulla, EURES-asiantuntija kuvailee.

Taustalla on tiivis yritysyhteistyö.

– Pohjois-Savon TE-toimisto tekee vuosittain yli 1500 yrityskäyntiä. Olemme paikallisten yritysten tarpeista kartalla ja osaamme auttaa kaivatun työvoiman tavoittamisessa kotimaassa ja kansainvälisesti, Liesivuori sanoo.

Dialogia työnantajan ja -hakijan välillä edistetään jo rekrytointivaiheessa.

– Olemme kehittäneet vuorovaikutteisen MessiLive.fi-rekrytointikanavan, jossa työstä kiinnostuneet hakijat pääsevät tutustumaan ja esittämään kysymyksiä työnantajalle heti rekrytoinnin alussa. Tämä kehittää työnantajamielikuvaa, parantaa hakemusten laatua ja säästää aikaa, Liesivuori tietää.

 

Rajatonta osaamista

Kuopiosta kansainvälisesti arvostetun työnantajan maineeseen ponnistanut, geeniterapeuttisia lääkkeitä valmistava FinVector Oy on esimerkki yhteistyön hedelmästä.

– Meillä on työntekijöitä 13 eri kansallisuudesta, mikä on näillä korkeuksilla harvinaista. Vaatii omanalaisensa ihmisen, jotta sopeutuu Keski-Euroopan suurkaupungista Kuopion arkeen, henkilöstöjohtaja Johanna Pirinen FinVector Oy:sta antaa esimerkin.

Kansainvälisten huippujen sitouttaminen on pitkäjänteisen työn tulosta. 

– Olemme onnistuneet välittämään maailmanlaajuisesti kiinnostavaa työnantajamielikuvaa. Ei kuitenkaan yksin riitä, että olemme kansainvälisesti tunnettu ja haluttu työpaikka. Jos kotouttaminen ei onnistu, työsuhde jää todennäköisesti lyhyeksi. Haastavinta on useimmiten löytää myös puolisolle töitä, Pirinen kertoo.

– Integroituminen valtaväestöön on onnistuneen rekrytoinnin kulmakivi, jota edistämme muun muassa Työpaikkasuomi-koulutuksilla ja Kansainvälinen työyhteisö -valmennuksilla, Liesivuori lisää.

 

Suomen vahvuudet käyttöön

Suomen sosiaaliturva ja työelämän etuudet ovat kansainvälisillä työntekijämarkkinoilla vahvuuksia, jotka tulevat monelle hakijalle yllätyksenä.

– Työpäivien maltillinen pituus, palkalliset sairauslomapäivät ja pitkät lomat ovat meille itsestään selvyyksiä, mutta kansainvälisillä markkinoilla ällistyttäviä etuuksia. Tämä pitäisi osata hyödyntää markkinoinnissa nykyistä paremmin, Pirinen painottaa.

– Suomi-brändin markkinointi keskittyy puhtaaseen luontoon ja turvallisuuteen, mutta työmarkkinoilla Suomen houkuttelevuutta parannetaan lisäämällä tietoisuutta työelämän etuuksista, Pirinen jatkaa.

Lisätietoja EURES-palveluista www.te-palvelut.fi/eures