Itse puhuisin mieluummin pedagogisesta digiloikasta – silloin pedagogiikka nousee välineen edelle, kuten opetukseen sopii. Viime kädessä käsitteellä ei silti ole väliä, kunhan opettajat ja huoltajat ymmärtävät mistä on kyse. Asia jakaa kuitenkin voimakkaasti mielipiteitä, ja keskustelu niin puolesta kuin vastaan käy vilkkaana. Vastustukseen ei oikeastaan ole yhtä yksittäistä syytä, vaan syitä on monia. Tablettien ja tietokoneiden pitkäaikaista vaikutusta oppimistulosten paranemiseen ei välttämättä ole tutkimuksin pystytty todistamaan. Perinteisen kynätyöskentelyn tiedetään kehittävän motoriikkaa ja ajattelun taitoja.

Monelle koulutuksen järjestäjälle – kunnalle tai kaupungille – kysymys laitehankinnoista on taloudellinen: kunnat ovat tässä suhteessa monella tapaa eriarvoisessa asemassa. Muutoksen johtaminen ja läpivienti on aina haaste. 80-luvun jälkeen on jokaisella vuosikymmenellä yritetty jalkauttaa tietotekniikkaa kouluihin, joten tie on osittain ollut pitkä ja kivinen. Aito ja kattava muutos edellyttää yhteiskunnalta monin tavoin riittävää resursointia. Agendan on oltava yksinkertainen ja ennen kaikkea lapsilähtöinen. Digiloikka ilman täydennyskoulutusta ei voi onnistua. Siksi tutortoiminnan käynnistyminen kouluissa on askel oikeaan suuntaan. Onnistumisista on tärkeää kertoa ja näin asennetasolla luoda myönteistä ilmapiiriä kannattelemaan digiloikkaa.

Tabletit ja langaton verkko ovat monella tapaa olleet iso muutos verrattuna perinteisiin ja nyt jo vanhahtaviin tietokoneluokkiin. Ne ovat lisänneet liikkuvuutta koulun sisällä sekä lähialueilla, kun työskentely ei ole sidottuna luokkatilaan. Läheisessä metsässä luonnontieteen opetuksessa voidaan hyödyntää tablettien kamera- ja videomahdollisuuksia, ja lisätietoa päästään etsimään paikan päällä. Tabletit taipuvat moneen, niistä löytyy ohjelmia koodauksen oppimiseen ja niiden avulla päästään käsiksi sähköisiin oppimateriaaleihin. Käyttäjien kannalta suuri meneillään oleva muutos on pilvipalvelut ja niihin tallennus. Maailma on monella tapaa tullut lähemmäksi ja klikkauksen päähän.

Merkittävä muutos laitteiden hankintatapaan on ollut leasing-vaihtoehto. Laitteiden kehityksen ollessa hurjimmillaan ostettu laite vanheni kahdessa vuodessa. Tänä päivänä monissa kouluissa on siirrytty bring your own device -toimintapaan, ja tietokone löytyy oppilaan taskusta älypuhelimen muodossa.
Digilaitteet eivät sinänsä ole hyviä tai huonoja oppimisen kannalta. Tärkeintä on, että tarkoitus opetuksessa sanelee muodon: mitä tehdään, miten tehdään ja miksi tehdään. Perinteisellä printillä on kouluissa aikansa ja paikkansa – aivan kuten digilaitteillakin. Käsillä tekeminen ja peukalo-etusormiote ovat tehneet meistä ihmisen, eikä laite koskaan voi kokonaan korvata ihmisten välistä vuorovaikutusta, tunteiden ilmaisua ja kokemista.

Olli-Pekka Hiipakka