Arman Alizad sanoo, että huolellinen ennakointi ja valmistautuminen ovat maailmalla matkatessa paras henkivakuutus.

– En lähde koskaan matkalle ilman, että olisin perehtynyt huolellisesti etukäteen kohdemaahan, sen kulttuuriin sekä tuleviin kuvauspaikkoihin ja -olosuhteisiin.

Armanin mukaan tarvittavien lupien ja viisumien hakeminen ja saaminen voi viedä kuukausia. Myös kuvattavan henkilön tai vaikkapa dokumentin aiheena olevan rikollisjengin kanssa on oltu parhaimmillaan yhteyksissä jopa puolen vuoden tai vuoden ajan ennen kuin lähdetään mukaan.

"Huolellinen ja perusteellinen esituotantovaihe on iso osa työtä."

– Turvattomissa olosuhteissa tai paikoissa turvallisuus perustuu luottamukseen. Koska emme käytä turvamiehiä, meidän on voitava luottaa, että saamme tehdä työtämme rauhassa ja ilman pelkoa. Poliisin apuunkaan ei aina voi luottaa, sillä monissa paikoissa poliisi on korruptoitunut ja toimii yhteistyössä rikollisten kanssa.

Ulkomaille matkustaessa Alizad tekee aina ulkoministeriöön matkustusilmoituksen, josta käy ilmi kohdemaan lisäksi muun muassa matkustusreitti ja matkan päivämäärät.

– Toisinaan olen tehnyt matkustusilmoituksen myös kohdemaan lähetystöön. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos meitä ei ala kuulua takaisin, hän naurahtaa.

 


Ennen pitkät lentomatkat olivat Armanille vaikeita, mutta aikaerorasitus on matkustettaessa väistämätöntä.


 

Passi kaulassa

Mitä kauempana länsimaisesta kulttuurista Arman kuvausryhmineen on, sitä paremmin he pyrkivät sulautumaan paikalliseen väestöön.

– Vaatetuksemme on yleensä melko vaatimatonta, jotta näytämme siltä, että meillä ei ole mitään varastettavaa. Rahat ja passi kulkevat ihoa vasten olevassa pussissa. Tarvittava käteisvaluutta on nostettu suurimmaksi osaksi kotimaasta, jotta vaihdossa ei tule huijatuksi. Maksukortteja emme juurikaan käytä.

Kuvausmatkoilla järjestelmäkamerat ja niiden muistikortit ovat ryhmän tärkein omaisuus. Päivän kuvausmateriaali puretaan kahdelle kovalevylle joka ilta, mutta jos verkkoa ei ole, muistikortteja suojellaan hengellä.

– Puhelinkaan ei ihan joka maailman kolkassa toimi. Läheiseni tietävät, että pitkillä kuvausmatkoilla minuun ei välttämättä saa yhteyttä muutamaan viikkoon.

Jaksota unta

Aikaerorasitus on aikavyöhykkeiden yli matkustettaessa väistämätöntä. Arman sanoo, että ennen pitkät lentomatkat olivat hänelle todella vaikeita.

– Aiemmin en osannut nukkua koneessa. Pisimmillään ja pahimmillaan olen ollut hereillä 40-50 tuntia putkeen. Nykyisin koneessa nukkuminen ei ole enää ongelma. Uni tulee, kun nukun lentoa edeltävänä yönä mahdollisimman vähän. Koneessa syön ruoan, jonka jälkeen vedän hupun päähän ja painan pään tyynyyn. Nukun helposti 5-6 tuntia putkeen.

Arman torjuu aikaerorasitusta jaksottamalla lepoa meno- ja tulomatoilla sekä nukkumalla riittävästi.

– Olo normalisoituu vasta kun univelat on kuitattu.