Etusivu » Sijoittaminen ja säästäminen » Osakkeita hyväntekeväisyyteen?
Osakelahjoitus

Osakkeita hyväntekeväisyyteen?

Kuva: Getty Images

Lahjoittamalla osakkeita yleishyödylliselle järjestölle voi edistää oman arvomaailman mukaista toimintaa ja tehdä hyvää verotehokkaasti. Pienikin lahjoitus on järjestölle merkittävä ja ihmiselämälle tärkeä.

Laki kannustaa hyväntekeväisyyteen verotuksellisesti. Yleishyödyllisen yhteisön ei tarvitse maksaa lahjaveroa ja lahjoittaja välttyy osakkeiden mahdollisen arvonnousun veroseuraamuksilta luovutusvoittoveron osalta.

 – Yleishyödyllinen yhteisö voi realisoida lahjoituksena saamansa osakkeet. Yhteisön elinkeinotoimintaan kuulumattoman omaisuuden myynnistä saadut tulot ovat verovapaita, jolloin lahjoitus voidaan käyttää kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Ennen lahjoitusta on kuitenkin varmistettava, että lahjoituksen kohteena olevat osakkeet ovat sellaisia, että yhteisön säännöt sallivat vastaanottamisen, varainhoidon lakimies ja varatuomari Piia Jeremejeff kertoo.

– Esimerkiksi joidenkin yhdistysten säännöt eivät salli kiinteistöjen tai asunto-osakkeiden hallussapitoa. Pörssiosakkeiden ja muiden arvopapereiden lahjoittaminen sen sijaan on yleensä mahdollista ja pääsääntöisesti myös suhteellisen helppoa, Jeremejeff jatkaa.

Verohyötyjen saaminen edellyttää, että lahjansaaja täyttää yhteiskunnallisesti yleishyödyllisen yhteisön kriteerit.

– Tuloverolain määrityksen mukaan lahjoituksen saajan täytyy toimia yksinomaan tai välittömästi yleiseksi hyödyksi, toiminta ei saa kohdistua rajoitettuun henkilöpiiriin, eikä se tuota toiminnallaan osallisille taloudellista etua esimerkiksi voitto-osuuksina tai osinkoina, Jeremejeff neuvoo.

Osakkeiden lahjoitus hyväntekeväisyysjärjestölle on prosessina suhteellisen helppo.

– Lahjoituksesta tehdään lahjakirja, jonka lahjoittaja ja lahjansaaja allekirjoittavat. Helpointa asia on hoitaa pankissa, jotta osakkeiden siirto saadaan tehtyä vaivattomimmin, varainhoidon lakimies kuvailee.

Pienikin on suurta

Lahjoittaminen yleishyödylliselle yhteisölle on tapa edistää omaa arvomaailmaa. Auttamisen markkinoilla pieniä lahjoituksia ei ole olemassakaan.

– Sen lisäksi, että pienikin lahjoitus voi olla ratkaisevaa ihmiselämän kannalta, sillä on yleensä syvempi merkitys myös lahjoittajalle itselleen. Lahjan saajan valinnassa kannattaa pohtia, minkä järjestön toiminta on lähinnä omaa arvomaailmaa ja mikä järjestö edistää toiminnallaan lahjanantajalle merkityksellisiä asioita, Jeremejeff sanoo.

Jeremejeff harmittelee, että omaa auttamispotentiaalia vähättelevän ajatusmallin vuoksi moni lahjoitus jää tekemättä.  

– Pienikin on suurta järjestöille, eikä omia mahdollisuuksia hyväntekeväisyyteen kannata vähätellä. Ei tarvitse olla mahdottoman suurta varallisuutta, jotta voi olla mukana auttamassa. Saadaan paljon hyvää aikaa, kun jokainen kantaa kortensa kekoon ja antaa vähän, sillä sekin on paljon, Jeremejeff kannustaa.

Next article