Konsernijohtaja, veroasiantuntija Marko Nokka työskentelee Veronassa, joka auttaa perhe- ja omistajayrityksiä verotuksessa, omistusjärjestelyissä ja varallisuuden hallinnassa. Hän muistuttaa, että säntillinen verosuunnittelu on merkittävä osa yrityksen ja omistajan riskienhallintaa.

Kun liiketoiminta siirtyy sukupolvelta toiselle, omistajien päällimmäinen huoli ei yleensä ole verotus – vaan jatkajan löytäminen. Nokan mukaan yleistyvä trendi on se, että jatkajaksi valitaan suvun ulkopuolinen, yrityksen toimintaan sitoutunut henkilö. 

– Sukupolvenvaihdokseen liittyy kuitenkin aina merkittäviä verotuskysymyksiä. Esimerkiksi perintö- ja lahjaveron sukupolvenvaihdoshuojennukset vaihtelevat eri liiketoiminnoissa. Vaikkapa kiinteistöbisneksessä ei huojennuksia saa kuten muussa elinkeinotoiminnassa, joten verorasitteen pienentämiseksi omistajanvaihdos tulee suunnitella huolella, Nokka toteaa.

Sukupolvenvaihdos kannattaakin Nokan mukaan toteuttaa pitkäjänteisesti ja asiantuntija-apua käyttäen.

– Verosuunnittelun merkitystä ei voi korostaa liikaa. Mietimme aina hyvissä ajoin asiakkaan kanssa, miten omistajanvaihdos ja sen rahoitus kannattaa hoitaa, jotta vältytään yllätyksiltä.

Toisenlaiset verohaasteet ovat edessä, kun omistajayritys haluaa kasvaa, myydä, ostaa tai eriyttää liiketoimintoja. Silloin tulee huomioida pitkällä tähtäimellä yrityksen ja omistajan muodostama kokonaisuus, yrityksen veropohjasta aina omistajan ja perheen verotukseen asti.

– Esimerkiksi pelkällä varojenjakoa koskevan verotuksen syvätason asiantuntemuksella voimme vaikuttaa kokonaisuuteen paljon.

Nokka korostaa, että Veronassa asiakas saa aina nimikkohenkilön hoitamaan asioitaan kokonaisuutena ja räätälöidysti.

Suomalaisen verolainsäädännön poukkoilevuus ei Nokan mukaan tällä hetkellä tue omistajien ja perheyritysten verotusta. Sukupolvelta toiselle kestävä pitkäjänteinen verosuunnittelu on hankalaa, kun poliittiset linjaukset muuttuvat tiheästi.

–  Suomen ennakkoratkaisumenettely on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä. Haemmekin usein yritysten puolesta verottajalta lainvoimaista ennakkoratkaisua, jonka pysyvyyteen voi luottaa. Tämä vaatii asiantuntijan käyttämistä, mutta maksaa nopeasti itsensä takaisin.