Finavian toimitilastrategian tarkoitus on luoda nykyaikaiset työympäristöt tukemaan työn tehokkuutta ja tiedonkulkua. Toimitilojen nykyaikaistamisella tähdätään myös työnantajamielikuvan kehittämiseen ja työtyytyväisyyden lisäämiseen.

– Haluamme parantaa henkilöstön työtyytyväisyyttä lisäämällä viihtyvyyttä ja tarjoamalla nykyaikaiset tavat tehdä töitä, Finavian kiinteistöpäällikkö Kari Luhtanen kertoo.

Viihtyvyyden lisäämisen, yhteistyön parantamisen sekä brändin kehittämisen rinnalla toimitilojen muutoshanke tuo mukanaan kustannussäästöjä.

– Euro ei ollut hankkeen ajurina, mutta tulee hyvänä lisänä mukana. Siirtymällä monitilatoimistoihin saamme vapautettua tilojamme ulkoiseen vuokraukseen ja sitä kautta kustannustehokkuus lisääntyy, Luhtanen kehuu hankkeen hyötyjä.

 

Suunnittelun lähtökohtana henkilöstön tarpeet

Uusien toimitilojen suunnittelun lähtökohtana oli työn sisältö ja henkilöstön tarpeet. Uudet työtilat tarjoavat monipuolisemmin mahdollisuuksia erilaisille tavoille tehdä työtä.

– Toimistohuoneiden tilalle saamme nyt paljon avonaista ja valoisaa tilaa sekä lounge –tyyppisiä alueita. Keskittymistä vaativa työ on huomioitu hiljaisilla vetäytymistiloilla, Luhtanen kuvailee.

"Osa henkilöstöstä istuu palavereissa suurimman osan ajasta, tällöin oma työpiste voi muuttua tarpeettomaksi"

Tilat on suunniteltu työn sisältöä vastaaviksi, ja ainakin toistaiseksi jokaisella työntekijällä säilyy oma työpiste.

– Toimialamme on sellainen, että vain osa työntekijöistä on jatkuvasti poissa toimistolta asiakkaiden luona, Luhtanen perustelee.

Tulevaisuudessa joitain työpisteitä saatetaan kuitenkin korvata mobiilipisteillä.

– Työn tekeminen on muuttunut niin, että osa henkilöstöstä istuu palavereissa suurimman osan ajasta, tällöin oma työpiste voi muuttua tarpeettomaksi. Suunnitteilla onkin mobiilipisteitä, jotka ovat käytettävissä myös eri puolilta Suomea toimistossa vieraileville työntekijöille, Luhtanen kertoo tulevaisuuden suunnitelmista.

 

Pilottihanke onnistuneesti maaliin

Finavian ensimmäinen toimitilamuutoshanke on saatu maaliin nopealla aikataululla ja budjetti on pitänyt.

– Sen varmistimme sopimalla kattohintaurakasta. Rakennusliike on hoitanut myös projektin johdon, ja selvisi tiukasta aikataulusta huolimatta moitteettomasti, Luhtanen kiittelee.

Pian valmistuva ensimmäinen toimitilamuutoshanke toimii pilottina tulevaisuuden suunnitelmille.

– Jos tämä osoittautuu hyväksi, alamme monistamaan tätä eteenpäin, Luhtanen päättää.