– Valaistussuunnittelun ja -ratkaisun lähtökohtana on aina se, mitä tavoitellaan. Onko kyseessä esimerkiksi vaativan työpisteen valaistusratkaisu, tai halutaanko tilaan luoda tietynlainen tunnelma, sanoo Suomen Valoteknillisen Seuran puheenjohtaja Tapio Kallasjoki

Valaistusratkaisu on onnistunut, kun käyttäjä on ratkaisuun tyytyväinen.

– Tämä tarkoittaa sitä, että laitteet toimivat, niiden määrä on mitoitettu oikein, valoa on tarpeeksi, se tulee oikeasta suunnasta ja oikealla tavalla. Valaistuksen tulee luoda myös oikea tilavaikutelma, eikä se saa heijastua häiritsevästi esimerkiksi näytöistä.

Sisätyöpaikkojen valaistusstandardi kertoo valaistuksen vähimmäistason.

– Standardi ei määrittele ratkaisuja, vaan ammattitaitoinen valaistussuunnittelija valitsee valaisimen, mitä sillä valaistaan, miten se sijoitetaan ja miten sitä ohjataan, Kallasjoki sanoo.  

 

Valaistus säätyy yksilöllisten tarpeiden mukaan

Valaistuksella voidaan tarpeen mukaan esimerkiksi rauhoittaa tai piristää. Trendi onkin nyt ihmiskeskeinen valaistus sekä valaistuksen säätö ja ohjaus. 

Valaistukseen panostaminen on panostamista työntekijän hyvinvointiin. 

– Tiedämme, että valo vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin merkittävästi. Nyt mietitään, mikä olisi oikea säätötapa, jotta saadaan paras mahdollinen vaikutus.  

Tekoäly tulee myös valaistusratkaisuihin yhä enenevissä määrin. 

– Valaistus- ja sisustusratkaisut tukevat toisiaan ja ne säätyvät yksilöllisten tarpeiden mukaan. Jokainen meistä pitää siitä, että voi vaikuttaa omiin työskentelyolosuhteisiin, toteaa Kallasjoki. 

Valaistukseen panostaminen on panostamista työntekijän hyvinvointiin. 

– Ihminen on sopeutuva ja yrittää pärjätä huonossakin valossa. Hyvää valaistusta kannattaa kuitenkin vaatia. Se auttaa jaksamaan työssä paremmin, parantaa kommunikaatiota ja vähentää sairauspoissaoloja.  

 

Valaistuksen energiatehokkuus tärkeää

Energiatehokkuuden merkitys korostuu yritysten toiminnassa. Viranomaispäätökset ovat osaltaan vauhdittaneet energiatehokkuudeltaan huonojen valaistustuotteiden poistumista markkinoilta.  

– Vaikka valaistus kuluttaa energiaa, sen ei tarvitse olla energiasyöppö. On todella iso asia, miten paljon valaistuksen energiatehokkuus on parantunut. Korkealaatuinen valaistus ja energiatehokkuus on mahdollista yhdistää, toteaa Kallasjoki. 

Sisävalaistusratkaisut ovat Kallasjoen mukaan kehittyneet huimasti. 

– Meillä on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tehdä esimerkiksi hyvin monipuolisesti säätyviä valaistuksia. Led pienenä valonlähteenä tulee mahdollistamaan suunnittelussa ja muotoilussa ratkaisuja, joita emme osaa vielä kuvitellakaan. Tavoitteeksi kannattaakin aina asettaa paras mahdollinen valaistus, Kallasjoki kannustaa.