Etusivu » Yritystoiminta » Mikä neuvoksi, kun yrittäjällä ei bisnes pyöri?
Yrittäjyys

Mikä neuvoksi, kun yrittäjällä ei bisnes pyöri?

Kuva: Getty Images

Kun yrittäjä kaipaa ulkopuolista neuvoa, keskustelukumppania tai sparrausta, apu voi olla yhden puhelinsoiton päässä. Toisen kokeneen yrittäjän tai yritysjohtajan sparraus ja tuki voivat tuoda ratkaisun monimutkaisimpiinkin liiketoiminnan haasteisiin.

– Kuunteleminen, keskusteleminen, mentorointi ja sparraus. Niille sekä konkreettisille, yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen liittyville neuvoille on yrityksissä eniten tarvetta, Suomen Yrityskummit ry:n hallituksen puheenjohtaja Peter Schulman kertoo.

Hän toivoo, että yritykset pohtisivat liiketoimintansa kehittämistä silloin, kun homma toimii, eikä vasta sitten, kun yritys on ajautumassa ahdinkoon.

– Ongelmia syntyy yleensä silloin, kun liiketoimintasuunnitelmaa ei ole tai sen on tehty liian ylimalkaisesti. Yrityksen perustamisen ja ensimmäisten vuosien huumassa saattaa unohtua, miksi yritys on alun perin perustettu ja kenelle sen tuotteet ja palvelut on suunnattu.

Rönsyt pois

Peter Schulmanin mukaan etenkin tuoreet pienyrittäjät innostuvat monesti tekemään vähän sitä sun tätä ja rönsyilevät liiketoimintansa kanssa moneen suuntaan. Kun tulosta ei synny, ihmetellään, miksi niin ei kovasta yrittämisestä ja ympäripyöreistä työpäivistä huolimatta tulosta ei synny.

– Tärkeintä on löytää ja kirkastaa bisneksen ydin: mikä on tuote tai palvelu ja kuka sitä ostaa. Sen jälkeen toimintaa lähdetään kehittämään suunnitelmallisesti eteenpäin. Lähdekirjoina toimivat yrityksen tulos ja tase. Niitä perkaamalla voidaan paikallistaa asiat, jotka ovat yrityksen menestyksen jarruja tai esteitä. Monesti ne löytyvät kulupuolelta, hän toteaa.

Faktat pöydälle

Peter Schulman sanoo, että monet pk-yritysten ongelmat olisivat vältettävissä, jos yrityksen perustamisvaiheessa tehtävään liiketoimintasuunnitelmaan paneuduttaisiin riittävän huolellisesti. Tällöin esimerkiksi tuotteiden hinnoitteluun, tuotantokustannuksiin tai yrityksen kassaa syöviin kiinteisiin kuluihin liittyvät asiat eivät tulisi yllätyksenä.

– Turhan monet suomalaiset pienyritykset toimivat kannattamattomasti, ja niissä työskennellään silkasta yrittämisen ilosta. Pienellä liiketoiminnan sparrauksella niistä voisi saada tuottavaa liiketoimintaa.

Päijäthämäläisten yritysten kanssa työskentelevä Jorma Sovinen kertoo, että tavallisesti yrityksellä on omasta mielestään yksi ongelma, mutta kun sitä ryhdytään purkamaan, kehittämisen kohteita löytyykin useammastakin suunnasta.

– Jos esimerkiksi myynti ei toimi, ongelma voi olla myynnin organisoinnissa tai sen johtamisessa. Tai sitten myynti on unohdettu kokonaan. Esimerkiksi insinöörivaltaisilla aloilla yritykset saattavat keskittyä tietyn tuotteen tai tuotantolinjan kehittämiseen niin voimakkaasti, että myynti ja markkinointi ovat jääneet taka-alalle. Ongelmia on yhtä monenlaisia kuin on yrityksiäkin ja siksi valmiita vastauksiakaan ei ole olemassa.

Next article