Luonnollisesti syynä on ollut yritysten kulukuurit. Kun toiminnasta vastaa osittain yrityksen oma henkilöstö, huomataan, ettei se ammattimainen tilaisuuden järjestäminen olekaan niin helppoa.

Tapahtumien järjestäminen on itsestäänselvyyksien hallinnointia sekä muistamista. Pääasiassa viihteellistä perustarpeiden täyttämistä. Lähtökohtana tulee olla tilaisuuden luonne sekä yrityksen imago, millaisena sekä imago että yritys halutaan nähdä, ja yrityksen arvot. Mutta noihin arvoihin on hyvä nojata ajatuksella. Vaikka arvoihin kuuluisi innovatiivisuus, ei se välttämättä tarkoita, että edustustilaisuudessa oltaisiin niin innovatiivisia, että vieraat tuntevat olonsa vaivaantuneiksi. Kokeellisen ruoan tarjoilu yritystapahtumassa pääasiallisena lounaana, lippujen maksaessa tuhannesta kolmeen tuhanteen euroon, voi johtaa ikävään imagotappioon, jota ei ole kovin helppoa paikata.

"Helposti unohtuu, että ytimessä tulee olla asiakas ja asiakkaan viihtyminen."

Helposti unohtuu, että ytimessä tulee olla asiakas ja asiakkaan viihtyminen. Tämä siten, että asiakkaan tarpeet, tausta ja arvot otetaan huomioon. Individualistisessa modernissa maailmassa on noussut esiin aivan uusia asioita, joiden pitää olla tiedossa. Nykyasiakkailla on rikkaampi uskonnollinen ja kulttuurillinen tausta. On myös erilaisia ruokaan liittyviä ideologioita, jotka voivat olla asiakkaille tärkeitä. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että asiakkaalle tärkeistä arvoista ja valinnoista otetaan selvää. Ja että se tehdään korrektisti sekä huomaamattomasti. Enää ei riitä, että tiedätte asiakkaanne allergiat. Ekologisuus, kestävä kulutus ja paikallisuus ovat monelle tärkeitä, ja aikaa seuraava yritys tuo näitä esiin. Oikealla ja luonnollisella tavalla, ilman, että niistä tehdään numeroa.

Siinä missä aikaa seuraava yritys ymmärtää, ettei enää pröystäillä kalliilla viiniharvinaisuuksilla tai tuhansien eurojen konjakkipulloilla, täytyy sen myös ymmärtää, ettei riman alittaminen askeettisuudellakaan ole välttämättä sopivaa. Molemmat saattavat toimia, mutta sisältävät massiivisen riskin.Pitääkö sitten kaiken olla harmaata perusturvallista massaa? Ei tietenkään. Aikaansa seuraava yritys voi vaikka järjestää edustustapahtumassaan alkuviinien maistatusta. Siis viinien, jotka ovat mahdollisimman luonnonmukaisesti tehty. Tuolloin esille nousee ekologisuus ja ajassa eläminen. Vaihtoehtoisesti ohjelmassa voi olla pienpanimo-oluisiin tutustumista. Ruokatuotteena voi olla lähiruokaa paikallisilta luomutiloilta, ja kahvin kanssa kotimaisia marjalikööreitä. Kannattakin muistaa, että vaikka yritystilaisuutta järjestäessä otetaan yhteyttä cateringyritykseen ja toivotaan avaimet käteen toimitusta, onnistuneessa tilaisuudessa voi konsultoivasta ammattilaisesta olla korvaamatonta apua.