Etusivu » Liikematkustaminen » Jussi 69:n kiertuebussissa
Liikematkustaminen

Jussi 69:n kiertuebussissa

Jussi 69
Jussi 69
Kuva: Nelonen Media

69 eyes -yhtyeestä tutun räväkän rumpalin elämä on mahtunut vuosikausia matkalaukkuun. Kiertäessään keikoilla ympäri maailmaa takkutukkainen rokkari arvostaa toimivia palveluita – eikä todellakaan pidä jonottamisesta.

Jussi69 on esiintynyt kansainvälisesti ja matkustanut työnsä puolesta 30 vuotta. Vauhti on rauhoittunut villeimmistä vuosista, mutta hidastumisen merkkejä rokkari ei näytä. Sen tietää jokainen, joka on nähnyt eloisan rumpalin paukuttamassa kannuja ilman paitaa. Matkustaminen on ammattimuusikolle välttämättömyys.

– Vuosina 2000-2010 matkustuspäiviä tuli noin 250 per vuosi. Yksikin rundi käsitti 250 keikkaa 27 eri maassa. Enkä ihan jokaista maata pysty edes nimeämään, Jussi naurahtaa kerratessaan elämäänsä tien päällä, kun haastattelen häntä ennen pian alkavaa RadioRock-lähetystä.

Ensi kuussa tie vie Mexicoon ja Los Angelesiin, minkä jälkeen vuoroaan odottavat Japanin kiertue ja Euroopan festarikesä.

– Takapuoli ei tässä kerkeä varsinaisesti homehtumaan.

Laadukkaan palvelun ystävä

Ennen kaikkea Jussi arvostaa palvelujen kohdalla laatua ja helppoutta. Paikasta toiseen liikutaan Suomessa pääasiallisesti tutun ja laadukkaan taksifirman palveluja hyödyntäen – sopimuksella laskut menevät suoraan rumpalin kirjanpitäjälle. Jussi on yli 40-vuotias, mutta autoa hän on ajanut inssin jälkeen kerran.

Jonottamisestahan kukaan maailman ihminen ei ole varmaan koskaan pitänyt.

– Moni kysyy eikö tää ole kallista, mutta mä en ole laittanut elämässäni sentin senttiä renkaiden vaihtoon, bensaan, saatika vakuutuksiin. En mä koe, että se on hintava tapa liikkua. Asun Helsingin keskustassa enkä ole koskaan edes harkinnut auton ostamista. Missä mä edes pitäisin sitä?

Maailmankiertueilla kulkuneuvot ovat tulleet tutuiksi lentokoneista juniin ja takseista kiertuebusseihin.

– Euroopassa palvelun tason muistaa ihan maakohtaisesti ja kaupunkienkin välillä on valtavia eroja. Esimerkiksi Berliinin taksit on parempia kuin Hampurin taksit, Jussi opastaa.

Palvelua valitessa mies arvostaa luotettavuutta. Luottotaksifirmaansa Jussi onkin tykästynyt juuri laadukkaan palvelun takia.

– Kun tilaan auton, sieltä osataan kertoa monelta kyyti on paikalla, ja jos mulla kestää 38 minuuttia valita päällystakkia, niin voin luottaa, että kyyti on yhä siellä minun nimellä odottamassa. Ei tarvitse kurkkia ikkunasta, ne kyllä soittavat mulle, jos en ole paikalla.

Jonottaminen on elämän tylsintä aikaa

– Jonottamisestahan kukaan maailman ihminen ei ole varmaan koskaan pitänyt, Jussi virnistää kysyttäessä matkustamisen aiheuttamista harmaista hiuksista.

– Mulla on unelmieni ammatti, kun saan tehdä sitä mistä olen pienestä pojasta asti haaveillut. Mulla on fantastinen tapa elää, mutta jos jotain negatiivista tästä pitää hakea, on se lentokentillä seisoskelu ja jonottaminen – se on varmaan tylsintä mitä mun koko elämään mahtuu, värjäilee Jussi ja naurahtaa itsekin asialle.

Pienet asiat, kuten hyvät ja tilavat jalkatilat saavat miehen puolestaan hyvälle mielelle.

Yhä paljon matkustava muusikko osaa arvostaa nykyään myös kotioloja.

– Reilu parikymppisestä seuraavat 15 vuotta koti ei merkinnyt mulle paljoakaan. Eteisessä odotti aina kolme matkalaukkua ja olin siihen todella tyytyväinen. Nyt iän myötä on kiva tulla välillä kotiinkin.

Kotikulmilta löytyykin nykyään musiikin vastapainoksi mukavaa puuhasteltavaa oman ravintolaprojektin parista – Jussi 69:n baari ”TheRiff” sijaitsee Iso Roobertinkadulla.

– Nyt jengi matkustaa ulkomailta asti katsomaan meidän baaria. Se on tosi nasta juttu, summaa elämäänsä tyytyväinen maanläheinen rocktähti.

Jussi 69:n 6-9 vinkkiä liikematkustajalle:

Lounget.

”Ne on elintärkeitä, että saa ottaa relasti. Siellä on safkat ja systeemit twenty four seven.”

Liittymät.

”Kerran nappasin jenkeistä 1500 euron puhelinlaskun. Nyt on onneksi inhimillisen hintaisia liittymiä, joissa matkustaminen on otettu huomioon. Data vaan rohkeasti päälle. Jenkeissäkin se taksin saaminen on yhtä käsien heiluttelua, mutta mobiilidatan avulla tilanne helpottuu.”

Travel size -matkalaukku.

Mulla on sellainen nytkin mukana. Siellä on aina läppäri, silmälaput, passi ja korvatulpat. Ne on mulla aina mukana. Nytkin oon ihan himani vieressä ja oon valmis tän kanssa lähtemään Mexicoon ja Tokioon.”

Kanta-asiakaskortit.

”Niillä pääsee jonojen ohi loungeen ja kertyy lentopisteitä.”

Pakkaaminen tarpeen mukaan.

”Eurooppafestarin pärjää kaksilla kalsareilla ja eikun rotsi niskaan. 9-11 viikon jenkkikiertueella menee sitten niitä kalsareitakin enemmän.”

Taksisopimus.

”Laskut kyydeistä menevät suoraan kirjanpitäjälle, jolloin säästyy aikaa ja vaivaa.”

Liiku, kun mahdollista.

”Mä rakastan juoksemista. Se on mun omaa aikaa ja tapa olla itseni kanssa. Tässä duunissa se keikka on pakko jaksaa vetää. Yks personal trainer suunittelikin mulle sellasen 5-10 minuutin mittasen hotellihuonetreenisetin, mihin ei tarvita mitään apuvälineitä. Sellaisen kerkeää tehdä aina. Venyttely vaan päälle, niin jaksaa huitoa.”


Next article