Etusivu » Kokoukset ja yritystapahtumat » Juontaja Jaajo Linnonmaa: Tapahtumatuotantoa asiakas edellä
Asiakaskokemus

Juontaja Jaajo Linnonmaa: Tapahtumatuotantoa asiakas edellä

Kuva: NelonenMedia

Juontaja ja mediapersoona Jaajo Linnonmaa on konkari myös tapahtumatuotannossa. Elämykset muille syntyvät omakohtaisten kokemusten innoittamana.

Linnonmaa on järjestänyt Hupijuoksu–tapahtuma Extremerunia jo seitsemän vuoden ajan. Vantaalla 2010 aloitettu tapahtuma on vuosien varrella levinnyt koko Suomeen. Idea tuli Saksasta.

– Kävin siellä vastaavassa tapahtumassa vuonna 2009. Kysyin, miksei kukaan järjestä tällaista Suomessa. Lopulta tartuin itse härkää sarvista.

Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa myös lapsille. Nykyisellään Linnonmaan organisoimat Extremerunit liikuttavat vuosittain yli 10 000 lasta ja aikuista. Sen lisäksi, että kansa pistetään liikkeelle, tapahtuman tuotoilla tehdään hyvää.

– Keräämme varoja liikuntarajoitteisille lapsille. Viime vuonna ostimme nuorille ratakelauspyöriä. Pakko sanoa, että olen todella ylpeä ja iloinen, kun olemme pystyneet tukemaan näitä lapsia liiketoiminnan ohella.

Extremerunien lisäksi Linnonmaa otti haltuunsa vuonna 2011 järjestäjälleen kannattamattomana lopetetut Classic Elitloppet – risteilyt.

– Näin tässä potentiaalia ja vein tänä vuonna ensimmäistä kertaa 2 200 raviurheilun ystävää Ruotsin Solvallaan Elitloppet-raveihin, Jaajo myhäilee.

Rahalle vastinetta

Linnonmaan mielestä onnistuneen tapahtumakonseptin luomisessa on ratkaisevaa, että asiakkaan tyytyväisyys onnistutaan varmistamaan heti ensimmäisellä kerralla.

– Näin hän tulee uudestaan ja houkuttelee myös kaverit mukaan. Olen myös sitä mieltä, että valokuvaajaan ja videotuotantoon kannattaa panostaa. On sitten seuraavana vuonna mitä mainostaa. Minua ainakin sylettää, kun jotkut tapahtumat mainostavat kuvapankeista pöllityillä kuvilla, Jaajo hymähtää.

Linnonmaalta mainostaminen käy vaivatta, vahvuutena on oma media.

Sen kerran kun pääsee humpalle, on turhauttavaa seistä tunti kalja- tai vessajonoissa.

– Tavoitan radion kautta joka aamu yli 500 000 kuulijaa ja somen kautta 200 000 seuraajaa. Saan sanoman perille aika nopeasti. Lisäksi otan omissa tapahtumissani sadasta viiteen sataan kaverikuvaa, jotka varmasti tuovat tapahtumille näkyvyyttä.

Näkyvyys ei kuitenkaan yksin riitä.

– Asiakkaan pitää kokea saavansa rahoillensa vastinetta. Itse pyrin aina antamaan kaikille osallistujille lahjan. Ei mitään krääsää, vaan jotain, mille tulee joskus käyttöä. Tapahtuman logolla varustettuna. Eikä haittaa, jos tuote on tyylikäs. Extremerunissa olen jakanut huiveja ja juomapulloja, raviristeilyllä kaikki saivat sadeviitan ja olkalaukun.

Lue myös: Kysyimme tapahtuma-alan konsultilta riittääkö ihan ok tapahtumissa?

Jaajon kokemuksen mukaan yleisin tapa kaivaa tapahtumatuotannossa kuoppaa itsellensä on nostaa kannattamattoman tapahtuman hintoja seuraavalle vuodelle.

– Oikeastihan raha pitää raapia yhteistyökumppaneilta, ei asiakkailta. Jos tapahtumalla on joku hinta, asiakkaalle pitää jäädä tunne, että tämä oli sen arvoista, Linnonmaa painottaa.

Helppoa oluen ostoa ja riittävästi vessoja

Päästessään itse tapahtumaan nautiskelijan roolissa Jaajo arvostaa sujuvuutta ja toimivuutta.

– Sen kerran kun pääsee humpalle, on turhauttavaa seistä tunti kalja- tai vessajonoissa. Mieluummin liikaa vessoja ja kaljahanoja kuin kiukkuisia asiakkaita. Kannattaa muistaa, että mitä helpompi olutta on ostaa, sitä enemmän porukka kuluttaa.

Linnonmaa viettää paljon aikaa tapahtumissa myös juontajan ominaisuudessa.

– Tällöin arvostan kovasti yksityisyyttä ja tarjoilua. Tapahtuman tunnelman kannalta on tärkeää, että esiintyjät ja juontajat ovat tyytyväisiä. Se fiilis nimittäin välittyy yleisöön, Jaajo muistuttaa.

Next article