Etusivu » Kasvu ja kansainvälistyminen » Afrikassa kasvukakkua jaetaan nyt
Sponsoroitu

Birgit Nevala

ohjelmajohtaja, Finnpartnership

Maailmanlaajuisesti katseet ovat kääntyneet Afrikkaan ja ”kilpajuoksu” on käynnissä. Millaisilla yrityksillä on mahdollisuus menestyä siellä?

– Monissa Afrikan maissa on vastaava tilanne kuin meillä 1950–60-luvuilla. Puutetta on niin paljon, eli myös tarpeet ovat valtavat. Ihmiset ovat valmiita ostamaan ja siellä on potentiaalisia yrityskumppaneita, Finnpartnershipin ohjelmajohtaja Birgit Nevala aloittaa.

Terveydenhoito ja ravinto ovat paremmalla mallilla, ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet arvokasta työtä, mutta jotain puuttuu.

– Kehitysmaissa tarvitaan nyt käytännön bisnesosaamista, jota avustusorganisaatioilla ei ole. Liiketoiminta siivittää yhteiskunnat seuraavalle tasolle. On saatava työpaikkoja, jotta kehitys voi jatkua, Nevala kiteyttää.

”Tuemme kestäviä ja vastuullisia hankkeita”

Finnpartnershipin palvelut ja rahoitus ovat osa virallista kehitysyhteistyötä. Avustuksia suunnataan lähinnä hauraisiin ja matalamman tulotason maihin, mutta kohdemaa voi olla mikä tahansa kehitysmaaksi luokiteltava valtio.

Tukea ei tarvitse maksaa takaisin ja Finnpartnershipin tietokannassa on myös valmiina kumppaniehdokkaita 20 eri toimialalle.

– Tuemme mitä erilaisimpia hankkeita, joita on vuosittain noin 100. Ehtona on, että hankkeet ovat kestäviä ja vastuullisia. Afrikan valtiot ovat meillä erityisfokuksessa ja painopisteenämme ovat työllisyyden, paikallisen talouden, naisten aseman ja ympäristön tilan parantaminen, Nevala sanoo.

Omaan hankkeeseen voi saada rahoitusta, jos haluaa käynnistää liiketoimintaa tai perustaa yhteisyrityksen paikallisen yrityksen kanssa. Tukea on tarjolla myös tuontiin, kunnossapitosopimuksiin, alihankintaan ja lisensointiin.

– Usein yrityksille on yllätys, että oma ratkaisu voi olla osa kehitysyhteistyötä. Kaikki tarvittava tieto löytyy nettisivuiltamme ja pidämme myös Hakemustyöpajoja, Nevala kertoo.

Hae tukea liiketoimintaan, joka luo myös positiivisia kehitysvaikutuksia >>

Yritysbongaaja tunnistaa potentiaalin

Juho Korkiakoski

liikekumppanuuskoordinaattori, Finnpartnership

Abayomi Magbagbeola

yritysbongaaja

Finnpartnership tarkistaa mukaan haluavat kehitysmaiden yritykset alustavasti. Tietokantaan rekisteröityessä niiden tulee toimittaa taloustiedot, kaupparekisteriotetta vastaava dokumentti ja markkinointimateriaalia.

– Kehitysmaihin kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti, mutta varovaisesti. Hyvän kumppanin löytäminen on tärkeää. Meillä on apuna yritysbongaajia, jotka tarkistavat palveluumme rekisteröityneiden yritysten taustoja kehitysmaissa verkostojensa ja kulttuurituntemuksensa avulla, liikekumppanuuskoordinaattori Juho Korkiakoski esittelee. 

Esimerkiksi Abayomi Magbagbeola on nigerialainen yritysbongaaja, joka asuu sekä Suomessa että Nigeriassa. Hän tuntee molempien maiden kulttuurit ja tunnistaa, mitkä yritykset ovat sopivia kumppaneita suomalaisille ja auttaa ymmärtämään toista osapuolta.

Suomalaisten on hyvä tietää, että jos nigerialaisten ”viestintä hiljenee”, se ei tarkoita kiinnostuksen loppumista.

– Tiedän, mitä suomalaiset arvostavat ja tunnen nigerialaisten tavat toimia. Olen Nigerian kauppakamarin piirissä ja olen tehnyt yhteistyötä Lagosin osavaltion kauppakamarin sekä molempien maiden konsulaattien kanssa. Tämä auttaa minua tunnistamaan yritykset, jotka ovat valmiita kansainväliseen yhteistyöhön, ja joilla on resursseja menestyä siinä, Magbagbeola kertoo.

Matchmaking helpottaa ensiaskeleita

–Tarjoamme kehitysmaiden yrityksille mahdollisuuden löytää suomalaisia kumppaneita ja meillä on noin 450 yritystä tietokannassamme. Näkyvintä suomalaisille Matchmaking -palvelussa on nettisivuiltamme löytyvä hakukone, jonka kautta voi etsiä kumppaniehdokkaita maittain ja toimialoittain, Korkiakoski sanoo.

Kun kiinnostava kumppaniehdokas löytyy, Finnpartnership järjestää digitaalisen ensitapaamisen.

– Oma toiminta ja yhteistyötoiveet on hyvä kiteyttää parille slidelle, koska niiden avulla keskustelu saadaan vauhtiin. Usein etätapaamisen jälkeen suomalaiset jatkavat keskusteluita ja voivat jopa lähteä kohdemaahan tutustumaan kumppaniehdokkaaseen vielä paremmin, Korkiakoski hymyilee.

Tarjolla lähes 500 Suomesta kumppania etsivää yritystä kehittyviltä markkinoilta! Lue lisää >

Next article