Etusivu » Terveenä työssä » Kiropraktikko Simo Poutanen: ”Aina kannattaa kysyä, voiko vaivaan saada apua”
Sponsoroitu

Simo Poutanen

kiropraktikko, D.C., ViaVital

Tyypillisiä kiropraktiikalla hoidettavia vaivoja ovat erilaiset selkä- ja niskavaivat, päänsäryt sekä muut kehon kipu- tai jännitystilat.

Istuminen on pahasta, mutta hieman yllätyksenä voi tulla se, ettei töiden tekeminen myöskään seisten ole autuaaksi tekevä ratkaisu. ViaVitalin kiropraktikko Simo Poutasen mukaan tärkeintä on vaihdella asentoa säännöllisesti, jotta keho pysyy aktiivisena. 

– Yhdessä asennossa pitäisi pysyä enintään puolen tunnin ajan. Näin ollen vanha sanonta – liike on lääke – pitää tosiaan erinomaisesti paikkansa.

Poutanen muistuttaa, että oman kehon vireyteen voi vaikuttaa parhaiten itse. Erityisiä poppakonsteja ei tarvita, vaan riittävä ja sopiva liikunta, oikea tauotus ja asennon vaihtelu työpäivän aikana sekä oikeanlainen ravinto ja raitis ilma vievät jo pitkälle. 

– Moni kuitenkin edelleen tekee etätöitä kotona sohvalla mutkalle vääntyneenä. Muutoksen ei tarvitse olla totaalinen, vaan jo pienet parannukset muuttavat kurssia.

Korona-aika näkyy jo nyt ihmisten hyvinvoinnissa

Nyt jo yli 1,5 vuotta kestänyt koronaviruspandemia on vaikuttanut laajasti ihmisten hyvinvointiin. Liikuntaharrastukset ovat jääneet tauolle myös lapsilla, kun esimerkiksi futistreeneihin ei ole voinut mennä.

– Lisäksi etätyö on vähentänyt arkiliikuntaa, sillä kulkeminen työn ja kodin välillä on vähentynyt. Myös työergonomia on huonontunut, kun työpisteensä on käytetty kaikenlaisia silityslautaratkaisuja, Poutanen sanoo. 

Huono työergonomia ja liikunnan puute näkyvät esimerkiksi erilaisina niska-hartiaseudun vaivoina ja jumituksina sekä niistä johtuvina päänsärkyinä, yläselän jumeina ja alaselkäkipuina. 

– Kun kroppa jumittaa, lenkkipolulle ei tee mieli lähteä. Tämä kaikki voi johtaa paino-ongelmiin, mikä entisestään lisää passiivisuutta. Ja niin kierre on valmis, Poutanen toteaa.

Passiivinen elämäntyyli sairastuttaa

Erilaisten kiputilojen kroonistuminen, paino-ongelmien lisääntyminen sekä siitä juontuvat elintasosairaudet, kuten 2-tyypin diabetes ja sydänsairaudet – passiivisen elämäntyylin aiheuttamien pitkäaikaisvaivojen lista on moninainen. Poutanen harmittelee, että oireet tyydytään usein poistamaan särkylääkkeellä, kun vaihtoehtona voisi olla varsinaisen syyn korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen.

– Esimerkiksi jännitysniskasta johtuvia päänsärkyjä lääkitään kipulääkkeillä, kun vaivan manuaalinen hoito tuo yleensä paljon nopeampia ja pitkävaikutteisempia tuloksia, Poutanen sanoo. 

Samalla hän painottaa, että mitä aikaisemmassa vaiheessa vaivoja lähdetään hoitamaan, sen parempiin tuloksiin yleensä päästään.

– Kerran minulta kysyttiin, että voiko täysin terve ihminen tulla kiropraktikon vastaanotolle. Esitin vastakysymyksen: voiko täysin kunnossa olevan auton viedä huoltoon vai pitääkö odottaa, että moottorista alkaa kuulua omituisia ääniä tai varoitusvalo palaa?

Miksi ViaVital?

Kiropraktiikka on nopeavaikutteinen, tehokas, kivuton ja tutkitusti turvallinen manuaalinen hoitomuoto. 

Hoidon tavoitteena on parantaa hermoston toimintaa ja näin korjata vaivan perimmäistä syytä eikä vain poistaa oiretta, kuten kipua.

Meillä olet hyvissä käsissä – koulutettu kiropraktikko on suorittanut yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon. Koulutetun kiropraktikon tunnistaa D.C. (Doctor of Chiropractic) -nimikkeestä.

Valitse 120 vuotta vanha hoitomuoto – lue lisää: viavital.fi

Next article