Etusivu » Yritystoiminta » Franchising on turvallinen tie yrittäjäksi
Franchising

Franchising on turvallinen tie yrittäjäksi

franchising-omayritys
franchising-omayritys
Kuva: Getty Images

– Franchising on moderni ja turvallinen yrittäjyyden ja liiketoiminnan muoto. Idea ei silti ole aivan uusi − sitä on ollut olemassa jo satoja vuosia, esimerkiksi Iso-Britanniassa pubit aikoinaan jakoivat oikeuksia tähän tapaan. Nykymuotoinen franchising lähti liikkeelle Yhdysvalloista 1970-luvulla, ja pian se saapui Suomeenkin. Suomen Franchising-Yhdistys perustettiin 1988, sen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki kertoo.

Pähkinänkuoressa kyse on pitkäaikaisesta sopimusperustaisesta yhteistyöstä, jossa franchisingyrittäjä tekee sopimuksen franchisingketjun kanssa. Siinä siirretään taloudellista vastiketta vastaan oikeus käyttää liiketoimintakonseptia ennalta mää­riteltyjen ohjeiden mukaisesti sovi­tun ajan tietyllä alueella tai tietyssä paikassa.  

Kuinka merkittävästä liiketoiminnasta on kyse?

− Sen työllistämisvaikutus on Suomessa noin 100 000 henkeä eli aivan pienestä alasta ei ole kyse. Kyseessä on noin viiden miljardin bisnes, ja ketjuja on yhteensä noin 250-300.  

Et ole yrittäjänä yksin

Moni palkkatyössä oleva saattaa haaveilla oman yrityksen perustamisesta, mutta se, mihin lähtisi voi olla hämärän peitossa, Vastamäki sanoo. Isoin etu franchisingissa on valmis, hyväksi havaittu liikeidea.  

Mitä muita hyötyjä on?

− Oman, uuden yrityksen perustaminen yksin vaatii heittäytymistä tyhjän päälle. Se on aina melkoinen riski ja onnistumisen todennäköisyyttä ei voi kukaan taata. Franchisingketjussa konsepti ja brändi on jo käytännössä todettu toimiviksi. Tarjolla on tiiviit yhteistyöverkostot, jatkuvaa koulutusta ja ohjausta työhön sekä muita yhteistyöetuja kuten ketjumarkkinointi ja ostoehdot.

Franchisingketjussa konsepti ja brändi on jo käytännössä todettu toimiviksi.

Tutkimusten mukaan yksinyrittäjistä yli puolet lopettaa ensimmäisen viiden vuoden aikana, kun franchiseyrittäjistä näin tekee vain joka kymmenes. 

Lähes jokaiselle löytyy jokin kiinnostava ala. Franchising toimintaa sovellettu miltei kaikkeen liiketoimintaan, sekä B2B- että B2C-aloilla. Kirjo on laaja: on muun muassa kaupan alaa, ravintoloita ja kahviloita, kiinteistönvälitystä, siivousta, kuntosaleja, optikoita ja autonvuokrausta. Uusia, nousevia aloja ovat sote-puolen palvelut, esimerkiksi kotihoito. Se, mihin franchising ei oikein taivu, on pitkää, erityistä ammattikoulutusta vaativat alat kuten lääketiede, sillä ketjun pitää pystyä perehdyttämään työhön.

Aivan ketä tahansa ei silti kelpuuteta mukaan, vaan ketjuilla on omat vaatimuksensa, jotka henkilön tulee täyttää. Näin katsotaan, että edellytykset onnistua ovat olemassa, Vastamäki sanoo.

Lue myös: Kolme näkökulmaa franchiseyrittäjyyteen

Millaisia urapolkuja ja uramahdollisuuksista franchising tarjoaa?

– Moni nuori aikuinen hakeutuu franchisingyrittäjäksi oltuaan ensin töissä yrittäjän palveluksessa ja kiinnostuttuaan alasta. Toisaalta myös moni pohtii varhaiskeski-iässä, mitä elämällään haluaa tehdä, ja franchiseyrittäjyys on uranvaihtajalle sopiva malli. Olen kuullut henkilöistä, jotka ovat siirtyneet johtotehtävistä jollekin aivan toiselle alalle. Kun perehtyy hyvin konseptiin, ketju antaa mahdollisuudet kasvaa ja lisätä yksiköitä. Onhan niitä urapolkuja erityisesti Yhdysvalloissa, joissa hampurilaispaikan kesätyöntekijä on päätynyt pyörittämään sataa ravintolaa. 

Kun mietit työnhakua, uravaihtoehtoja ja yrittäjyyttä, kannattaa siis huomioida franchising yhtenä yrittämisen muotona, Vastamäki kannustaa.

Next article