Skip to main content
Etusivu » Logistiikka » Pitkäjänteinen kumppanuus tuo tehokkuutta sopimuslogistiikkaan
Sponsoroitu

Logistiikan rooli on muuttunut viime vuosina merkittävästi. Globaalien kriisitilanteiden haastaessa toimitusketjuja on logistiikan rooli noussut strategisesti yhä tärkeämmäksi.

– Olipa tilanne lähes mikä tahansa, on tavara saatava liikkeelle ja pyörät pyörimään. Logistiikan optimoinnissa korostuukin nyt pitkäjänteisen yhteistyön merkitys, toteavat Kaukokiidon toimitusjohtaja Petri Angervuori ja myyntijohtaja Janne Heino.

Kotimainen Kaukokiito palvelee 28 oman terminaalin ja 150 000 varastotilaneliön voimin koko Suomen alueella, etelästä pohjoiseen. Yhtiö panostaa voimakkaasti sopimuslogistiikkatoimintojensa kehittämiseen. Tätä tukevat niin kiinteistökehitys kuin teknologiaosaaminenkin.

– Olemme kyvykkäitä sekä rakentamaan että jatkojalostamaan varastokiinteistöjä sopimusasiakkaittemme tarpeiden mukaan. Omaa kesällä 2026 julkaistavaa tietojärjestelmäämme puolestaan kehittää 50 ammattilaista talon sisällä.

Kiinteät kulut muuttuviksi – ulkoistaminen optimoi kustannukset

Sopimuslogistiikka käsittää asiakkaan tarpeen mukaan varastoinnin ja sisälogistiikan palvelut. Sisälogistiikassa voidaan operoida esimerkiksi asiakkaan lähettämöä, varastoa tai esikokoonpanoa.

– Ulkoistamalla logistiikkansa yritys voi reagoida joustavasti volyymi- ja sesonkivaihteluihin. Ytimekkäästi sanottuna kiinteistä kuluista tulee muuttuvia.

Angervuori ja Heino toteavat, että asiakkaan tukiliiketoiminta on Kaukokiidon ydinliiketoimintaa. Kun ammattilaiset vastaavat logistiikasta asiakas voi keskittyä täysin omaan ydinliiketoimintaansa.

– Hyvä esimerkki tästä on iso asiakkaamme, jolle teemme koko sopimuslogistiikan kirjon. Heidän tuotantolinjansa on omistamassamme kiinteistössä, me huolehdimme tuotannon komponenttivarastoinnista ja komponenttien oikea-aikaisesta syöttämisestä tuotantolinjoille. Yhteistyömme on viety erittäin pitkälle.

Logistiikkaa voi ulkoistaa askel kerrallaan

Heino ja Angervuori toteavat, että logistiikan ulkoistamiselle on Suomessa paljon potentiaalia.

– Pidemmät sopimukset ja syvällisempi yhteistyö auttavat logistiikan optimoimisessa uudella tasolla. Esimerkiksi asiakkaan tarvitsemaan automaatioon on mahdollista panostaa eri tavalla, kun investoinnin takaisinmaksuun voi luottaa.

Ulkoistaminen ei tarkoita sitä, että asiakas menettäisi kosketuksen omaan varastoonsa, pikemminkin toiminta muuttuu tehokkaaksi ja hallituksi.

– Sopimuslogistiikassa lähdetään aina liikkeelle asiakkaan tarpeista ja ulkoistamista voi tehdä myös vaiheittain. Aluksi kartoitetaan asiakkaan tiloissa palvelutarve ja mietitään mitä, missä ja miten kannattaa tehdä. Jos haluaa edetä askelittain, voi ulkoistaa aluksi vaikkapa keräilyn ja lähettämön.

Angervuori ja Heino toteavat asiakkaiden arvostavan Kaukokiidon joustavia ja monipuolisia hinnoittelu- ja palvelumalleja. Yhtiö korostaa kasvollista ja kotimaista toimijuutta, palvelusta vastaavat ihmiset, eivät chattibotit. Ulkoistamista pohtivia he kannustavat olemaan rohkeasti yhteydessä.

– Asiantuntijatiimimme tulee mielellään paikan päälle kartoittamaan tarpeita, veloituksetta tietenkin. Kokemuksesta voimme sanoa, että harva katsoo taakse, kun on kerran ulkoistanut logistiikkansa luotettavan ammattilaisen käsiin.

Kaukokiito – Kaikki logistiikan palvelut toimitusketjusi hallintaan

• Varastointikulut läpinäkyviä
• Skaalautuvuus volyymivaihteluiden mukaan
• Ydinliiketoimintaan keskittyminen
• Tilojen vapautuminen muuhun käyttöön
• Ammattilaisten osaaminen ja järjestelmät käytössäsi

Kaikki logistiikan palvelut toimitusketjusi hallintaan!

Meiltä saat kaikki logistiikan palvelut aina varastoinnista sisälogistiikkaan ja kuljetuksiin.

Next article