Työhyvinvointi
Sami Hedberg: Naurun ja ilon valtakunnassa arvostetaan työhyvinvointia
Työntekijöistä välittäminen, aito yhdessä tekemisen meininki ja työnteon selkeät tavoitteet ovat keskeisessä roolissa koomikko Sami Hedbergin johtaessa yritystään.
Uratarinat
Samuli Huhtala, eli rap-artisti Spekti, sai ammatin lapsena kiinnostusta herättäneestä alasta
– Kaveripiirissä oli tavallista, että vielä lukiossa ei tarkkaan tiedetty, mitä halutaan lähteä opiskelemaan.
Uratarinat
Anna Puun levoton sielu inspiroituu uusista asioista
Suosittu laulaja Anna Puu opiskeli ennen laulajanuraansa kauppakorkeakoulussa, pääaineenaan kansainvälinen liiketoiminta.
juho-toivola-rekrygaala-vuoden-kehittaja
Työyhteisön kehittäminen
Juho Toivola: Ihminen voi itse rakentaa urapolkunsa
Milleniaaleille ja Z-sukupolvelle työelämän moninaiset vaiheet ovat jo luontevia, vanhemmat sukupolvet vielä sulattelevat ajatusta, ettei yrityksissä ole enää eläkevirkoja.
Työhyvinvointi
Perheystävällisyys osaksi työpaikkojen toimintakulttuuria
Perheystävällisistä työpaikoista alettiin puhua noin 10 vuotta sitten, kun ymmärrettiin, miten suuri hyöty perheiden arjen sujuvuudella on myös työantajalle.