Skip to main content
Etusivu » Tulevaisuuden elintarviketeollisuus » Tulevaisuuden elintarviketeollisuus: iskunkestävyyttä, innovaatioitaja ravitsemuslaatua
Elintarviketeollisuus

Tulevaisuuden elintarviketeollisuus: iskunkestävyyttä, innovaatioitaja ravitsemuslaatua

Kun sivuvirtoja ohjataan elintarvikekäyttöön, voidaan parhaimmillaan samanaikaisesti vähentää hävikkiä ja tukea hyvää ravitsemusta, Terhi Virtanen kertoo. Kuva: Elintarvike­teollisuus­liitto ry

Elintarviketeollisuutta muokkaavat samanaikaisesti ilmastonmuutos, geopoliittiset häiriöt, kuluttajaodotusten eriytyminen sekä sääntelyn ja läpinäkyvyysvaatimusten kiristyminen.

Muuttuva ympäristö tuo myös uusia riskitekijöitä. Ilmastonmuutos voi lisätä esimerkiksi hometoksiinien ja kasvitoksiinien esiintyvyyttä sekä huonoja satovuosia. Samalla toimitusketjujen monimutkaistuminen tuo omat ongelmansa ja riippuvuutensa. Yhteiskunnan ja tuotannon digitalisoituminen nostaa myös kyberturvan osaksi ruokaturvallisuutta.

Uhkakuvat helposti hallitsevat keskustelua ja otsikoita. Missään näissä ei kuitenkaan sinänsä ole mitään uutta, sillä elintarviketeollisuus on koko olemassaolonsa ajan sopeutunut ja uudistunut yhteiskunnan ja olosuhteiden muuttuessa. Nyt muutos on vain nopeampaa, mikä korostaa suunnitelmallisen kehittämisen tarvetta.

Tulevaisuudessa tutkimuksen ja tuotekehityksen sekä innovaatioiden merkitys korostuu, sillä raaka-aineiden laatuvaihtelu sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä todennäköisesti kasvaa ja uusia raaka-aineitakin otetaan käyttöön. T&K:n ytimessä ovat tuotteen ravitsemuslaatu, aistinvarainen hyväksyttävyys ja kustannustehokas valmistettavuus – mutta myös vastuullisuus ja mm. pakkaussuunnittelu.

Sivuvirtojen hyödyntäminen ja kiertotalous avaavat merkittävän mahdollisuuden parantaa materiaalien ja raaka-aineiden käyttöä. Edellytyksenä on, että laatu, turvallisuus ja jäljitettävyys varmistetaan yhtä järjestelmällisesti kuin muussakin elintarviketuotannossa. Kun sivuvirtoja ohjataan elintarvikekäyttöön, voidaan parhaimmillaan samanaikaisesti vähentää hävikkiä ja tukea hyvää ravitsemusta. Kaikki voittavat.

Elintarviketeollisuuden onnistumista mitataan myös sillä, miten se tukee väestön terveyttä ja arjen toimivia ruokavalintoja. Hyvä ravitsemus ei ole erillinen teema vastuullisuudesta vaan elintarvikkeiden ravintosisältö, annoskoot ja selkeä viestintä ovat avainasemassa.

Ruokailo – mielihyvä, ruokakulttuuri ja sosiaalisuus – on silti elintarvikealalla kaiken perusta ja sitä tulee vaalia. Kun ketteryys ja joustavuus, vahva tutkimus ja tuotekehitys sekä ennakointi kytketään ravitsemuslaatuun ja ruokailoon, suuntaa elintarviketeollisuus vahvasti kohti seuraavaa vuosikymmentä.

Next article