Skip to main content
Etusivu » Yritystoiminta » Ihmiset ovat työpaikan sydän
Sponsoroitu

Työhyvinvointi ei synny yksittäisistä eduista, vaan arjen sujuvuudesta, luottamuksesta ja ihmisistä ympärillä.

– Minulle on erittäin tärkeää, että pystyn vaikuttamaan omaan työhöni sekä asiakkuuksien ja liiketoiminnan kehittämiseen. Työssä tulee väistämättä hektisiä jaksoja, jolloin on tärkeää tunnistaa, mihin keskittyä, toteaa Suomen Nestlén senior avainasiakaspäällikkö Mari-Liis Vaatmann.

Työhyvinvointi vaatii tasapainoa työn vaatimusten ja omien voimavarojen välillä.

– Töitä ja analysoitavaa tietoa riittää loputtomiin. Siksi on osattava tunnistaa, mikä on kulloinkin tärkeää. Opin tämän työurani alkuvaiheessa, jolloin esihenkilön tuki auttoi hahmottamaan mitä kannattaa priorisoida ja millainen tekemisen taso missäkin tehtävässä riittää, Vaatmann jatkaa.

Työnantajan vastuulla on huolehtia siitä, että työntekijällä on selkeä rooli ja raamit työn tekemiselle. Työntekijän on puolestaan tärkeää voida nostaa esiin, jos jokin kuormittaa tai toimintatapoja pitäisi kehittää.

Luottamus näkyy arjen joustoina

Vaatmann on työskennellyt Nestléllä yli kymmenen vuotta erilaisissa tehtävissä. Hänelle matala hierarkia ja avoin keskustelukulttuuri ovat tärkeä osa työhyvinvointia.

– Esihenkilöitä ja kollegoita on helppo lähestyä. Globaalin yrityksen toimintatapoja saa myös haastaa, jos jokin ratkaisu ei sovi Suomen markkinaan. Meitä kannustetaan tekemään päätöksiä ja kokeilemaan uutta. Täällä saa tehdä virheitä, niistä opitaan ja mennään eteenpäin.

Hybridimalli ja työnantajan joustavuus helpottavat työn ja muun elämän yhteensovittamista esimerkiksi lapsen sairastuessa tai silloin, kun työpäivään on tarpeen sovittaa liikuntaa tai muita arjen menoja. Nestlé tarjoaa lisäksi muun muassa liikunta- ja kulttuuriedun, työterveyshuollon ja hyvät työskentelyolosuhteet.

– Luottamus, joustavuus ja kollegat ovat minulle kaikkein tärkeimpiä. Arvostan todella paljon sitä, että ympärilläni on ammattitaitoisia kollegoita, joiden kanssa voin tehdä töitä ja sparrata asioita. Ihmiset ovat työpaikan sydän, Vaatmann summaa.

Tutustu Nestlén uramahdollisuuksiin!

Be a part of Nestlé. Be a force for good.

Next article