Etusivu » Johtaminen ja ura » Järjestötoiminnasta potkua uralle ja virtaa jaksamiseen
Koulutus

Järjestötoiminnasta potkua uralle ja virtaa jaksamiseen

Järjestötoiminta antaa yleensä myös mahdollisuuden erilaiseen kouluttautumiseen. Kuva: Getty Images

Emma Miettinen

• koulutus: kansainvälisen liiketoiminnan tradenomi, johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssi
• 10 vuotta yrittäjänä, PinkFix Ky
• Warkauden Nuorkauppakamarin puheenjohtaja

Varkautelainen Emma Miettinen on saanut arvokkaita kontakteja ja taitoja paikallisen Nuorkauppakamarin toiminnasta.

– Olen ollut jäsenenä viitisen vuotta ja tänä aikana olen päässyt osallistumaan monipuolisesti tähän toimintaan, kertoo Miettinen. Hän onkin ehtinyt nousta Warkauden Nuorkauppakamarin puheenjohtajaksi.

Miettisen arjen täyttää yrittäjyys teollisuuden ja urakoinnin hallinnonpalveluja tuottavassa PinkFix-yrityksessä. Asiakkaat ovat ympäri Suomea pienistä yrityksistä kansainvälisiin konserneihin ja toimeksiantoja on sekä kansallisesti että kansainvälisesti, lähes kaikkialla maailmassa.

Etujen ytimessä laaja verkostoituminen ja kouluttautuminen

Järjestöt ja yhdistykset rakentuvat yleensä paikalliselle, alueelliselle, valtakunnalliselle ja joskus jopa kansainväliselle tasolle.

– Ruohonjuuritoiminta on luonnollisesti paikallista, Miettinen toteaa.

– Arkisessa toiminnassa alueelliset yritykset toimihenkilöineen tulevat tutuiksi. Tämän lisäksi olen saanut uusia tärkeitä ystäviä ympäri Suomea.

Kansainvälisessä verkostossa pelkkä maininta Nuorkauppakamarin jäsenyydestä toimii tervetulokorttina monessa yhteydessä. Tältä vuodelta Miettinen mainitsee erityisesti tutustumismatkan Saksan Maintziin ns. twinning- eli ystävyys-Nuorkauppakamarin kutsumana.

Järjestötoiminta antaa yleensä myös mahdollisuuden erilaiseen kouluttautumiseen, niin myös Nuorkauppakamarissa. Miettisen mukaan harrastus tuo osaamista myös työelämään.

– Työnantajienkin olisi hyvä huomata, että pieni kannustus harrastuksen pariin palautuu usein moninkertaisena takaisin.

Turvallinen harjoitusalusta uusille hankkeille

Järjestötyö sinänsä myös opettaa ja tarjoaa turvallisen alustan testata uusia toimintatapoja.

– Tästä on esimerkki pandemiakauden aikana järjestämämme virtuaalimessut. Perinteisten messujen järjestäminen lockdown-aikana oli mahdotonta, mutta verkkopohjaiset messut tarjosivat mahdollisuuden, kertoo Miettinen.

– Tämä pakotti meidät opettelemaan uusia asioita ja murtamaan ennakkoluuloja, mutta lopputuloksena toimme alueen yritykset yhteen vaikeista ajoista huolimatta. Samalla opimme uuden tavan lisätä toimijoiden tunnettuutta ja kasvattaa myyntiä.

– Suomi on järjestöjen luvattu maa ja varmasti jokainen löytää yhdistyksen, jonka toiminta kiinnostaa ja jossa voi kehittää itseään sekä taitojaan, toteaa Miettinen.

Next article