Etusivu » Johtaminen ja ura » Johdon sitouduttava tasa-arvon edistämiseen
Johtajuus

Johdon sitouduttava tasa-arvon edistämiseen

tasa-arvo
tasa-arvo
Kuva: Pexels

Parhaat kyvyt saadaan esille, kun organisaatiossa sekä naisten että miesten potentiaali nähdään ja otetaan täysimittaisesti käyttöön. Tasa-arvo voi kuitenkin toteutua vain, jos ylin johto on sitoutunut sen edistämiseen. 

Tasa-arvoisuutta pidetään suomalaisen yhteiskunnan perusasiana. Tavoitteena on se, että niin naisten kuin miestenkin on voitava käyttää sitä osaamista mitä heillä on, eikä valintoja tehdä sukupuoleen perustuen. Suomalaisen yhteiskunnan edelläkävijyys tasa-arvossa näkyy muun muassa siten, että lähes jokaisen suomalaisen pörssiyhtiön hallituksessa istuu nainen. Tätä on siivittänyt erityisesti listayhtiöitä koskeva hallinnointikoodi. Työelämän tasa-arvoistamisessa on silti vielä tehtävää.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen vahva roolitus sen mukaan mikä on miehen ja mikä naisen rooli, mitkä miesten ja mitkä naisten töitä. Suomalaiset työmarkkinat ovat varsin eriytyneet ja johtotehtävät ovat enemmän miesten kuin naisten käsissä. Palkkaerot ovat selkeät, naisten euron ollessa 83 senttiä. Vaikka noin puolet palkkaerosta selittyy töiden jaottelulla, on meillä myös selittämätöntä, syrjintään perustuvaa palkkaeroa. Perhe-elämän tuomat vastuut jakautuvat nekin epätasa-arvoisesti. Perhevapaan käyttäjistä 90 % on naisia. Epätasa-arvoisten asenteiden, rakenteiden ja menettelytapojen purkaminen on niin yhteiskunnan, naisten itsensä kuin yritystenkin vastuulla.

Tasa-arvolaki asettaa perusraamit, joita yritysten on noudatettava. Laki velvoittaa tekemään tasa-arvosuunnitelman. Johdolla on kuitenkin ratkaiseva asema siinä, miten hyödyllisesti tasa-arvosuunnitelmaa käytetään. Yrityksen ylimmän johdon on indikoitava sitä, että tasa-arvo on yrityksen keskeinen arvo. Tasa-arvosuunnitelma ei saa jäädä pölyttyneeksi paperiksi.

Tasa-arvosuunnitelma kannattaakin nähdä pakkopullan sijaan välineenä todelliseen muutokseen. Yrityksessä voidaan selvittää konkreettisia, toimintaan vaikuttavia asioita. Onko miehillä yhtäläinen mahdollisuus perhevapaisiin kuin naisilla, onko organisaatiossa sisäinen lasikatto tai ilmeneekö syrjintää? Suunnittelu alkaa selvityksellä työpaikan tasa-arvotilanteesta. Olisi hyvä, että henkilöstö voisi halutessaan osallistua selvityksiin myös nimettömänä.

Yritys hyötyy siitä, että tasa-arvoon asennoidutaan menestystekijänä. Yrityksen kannattaa nähdä ja hyödyntää työntekijöittensä koko potentiaali, jotta osaamista ei hukata. Jos yrityksessä ei huomata kyvykkäitä naisia, on riski menettää osaamista suuri. Rekrytoinnissa ja urapolkujen suunnittelussa tulisikin huolehtia siitä, että naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet tulla valituiksi kuin miehillä.

Työelämä ja teollisuus ovat suuressa murroksessa digitalisaation vuoksi, eikä menneisyyteen ole paluuta. Molempien sukupuolien panosta tarvitaan ja tasa-arvo on kaikkien etu.

Kirjoittaja Leena Linnainmaa on Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja

Next article