Etusivu » Kasvu ja kansainvälistyminen » Osana kiertotaloutta, osana menestystä
Kiertotalous

Osana kiertotaloutta, osana menestystä

Kuva: Getty Images

Kiertotaloudessa kulutus perustuu omistamisen sijasta kasvavassa määrin palveluiden käyttämiseen. Uudenlaiset toimintatavat mahdollistavat materiaalien ja arvon pysyvän kierrossa mahdollisimman pitkään. Kolme inspiroivaa yritystä kertoo oman esimerkkinsä.

avatar

Jari Luoma-Aho

markkinointipäälikkö, Valtra

avatar

Juha Kauppinen

toimitusjohtaja, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

avatar

Toni Krankkala

toimitusjohtaja, Nivala-Haapajärven seutukunnan kehittämisyhtiö Nihak Oy

Miten päädyitte kiertotalouteen?

Jari Luoma-Aho: Näimme siinä mahdollisuuden kannattavaan liiketoimintaan, sillä Valtran vaihteistot on suunniteltu ja valmistettu Suolahdessa. Näin ollen esimerkiksi osaavan työvoiman saannin kanssa ei ole ollut ongelmia. Tämä mahdollistaa meille maailman parhaimman osaamisen – lisäksi konsernissamme oli jo aikaisempaa kokemusta uudelleenvalmistuksesta muilta komponenttialueilta.

Juha Kauppinen: Mikkelissä on rautaista osaamista erityisesti jätevesien ja lietteiden käsittelyssä. Kiertotalous teemana, tai laajemmin luonnonvarojen järkevä kuormittaminen, soveltuu erinomaisesti Mikkelin kaltaiselle seudulle, jossa luonto on läsnä kaikessa. Tätä tukee alueen erinomainen ja monipuolinen kiertotalouteen liittyvä osaamis-, tutkimus- ja koulutustarjonta, jotka taas tukevat osaltaan alan yrityksiä.

Toni Krankkala: Pohjois-Pohjanmaan yritykset ovat ottaneet kiertotalouden vahvasti osaksi omaa liiketoimintaansa: esimerkiksi Akkuser Oy on harjoittanut akkujen kierrätystä yli 10 vuotta, murskaamalla ja lajittelemalla paristojen eri ainesosat. Tracegrow Oy on puolestaan tutkinut alkaliparistojen kierrätyksessä syntyvän niin sanotun mustan massan sisältämien hivenaineiden hyödyntämistä maanviljelyskäyttöön, ja Kärsämäelle valmistuu ensimmäinen mikroravinteiden tuotantolaitos nyt syksyn aikana.

Mitä mahdollisuuksia tarjoatte kiertotalouden alalla yrityksille sekä yksityisille?

Jari Luoma-Aho: Meillä kiertotalous tarkoittaa uudelleenvalmistusta: hyödynnämme meille palautuneet vaihteistokomponentit uudelleenvalmistamalla ne takaisin kiertoon ja käyttöön. Uudelleenvalmistettu vaihteisto on nopein sekä usein edullisin vaihtoehto. Samalla traktorin seisokkiaika pystytään minimoimaan – näin työkoneen tuottavuus paranee. Uudelleenvalmistetulla tuotteella on sama takuu kuin uudella tuotteella.

Juha Kauppinen: Mikkeliin syntyy uudenlainen vihreän teollisuuden keskus, EcoSairila. Alueelle rakennetaan jätekeskuksen yhteyteen Suomen modernein maanalainen jätevedenpuhdistamo, jätevedenkäsittelyn kehittämis- ja pilotointiympäristö sekä biojalostamo. Kehitteillä on myös uusia ratkaisuja ympäristönvalvontaan ja yritysten ympäristöturvallisuuden hallintaan.

Toni Krankkala: Tuotamme alueemme yrityksille perusyrityspalveluja ja pyrimme myös hankkeistamaan uusia kiertotalouden projekteja. Yritykset voivat hyödyntää meitä eri projekteissa oman osaamisensa kasvattamisessa. Etsimme asiantuntijoita, annamme rahoitusta ja perustamme yritysryhmiä, joiden toimintaa tukee myös alueen oppilaitos- ja tutkijayhteistyö.

Miten pystytte tehostamaan liiketoimintaa kiertotalouden avulla?

Jari Luoma-Aho: Pystymme uudelleenvalmistusohjelmallamme vastaamaan asiakkaan odotuksiin myös toimitusnopeudella. Pääsääntöisesti tuote löytyy heti varastostamme toimitukseen. Olemme toimineet vuoden 2013 alusta asti, ja kasvumme on ollut huomattavaa. Kasvun jatkolle ei ole tällä hetkellä mitään esteitä: uusia tuoteryhmiä on suunnitteilla, ja joka vuosi olemme pystyneet työllistämään lisää ihmisiä.

Juha Kauppinen: Tarjoamme ympäristön, jossa yritykset voivat toimia tehokkaasti hyödyntäen kierrätysmateriaalivirtoja, biokaasua sekä hukkalämpöä. Yhdessä TKI-toimijoiden kanssa tuemme yrityksiä kiertotalouden ratkaisujen viemisessä käytäntöön sekä liiketoiminnan kehittämisessä.

Toni Krankkala: Kiertotalous tehostaa raaka-aineiden käyttöä ja tuo sitä kautta kustannus- ja kilpailuetua sekä brändille positiivista imagoa. Kiertotalous alkaa jo olla yrityksille vaatimus ja elinehto. Yrityksiltä odotetaan vastuullisuutta ja osallistumista resurssien mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Next article