Skip to main content
Etusivu » Sijoittaminen ja säästäminen » Arvokello on hyvä hankinta omaksi iloksi tai sijoitusmielessä
Arvokellot

Arvokello on hyvä hankinta omaksi iloksi tai sijoitusmielessä

Kuva: Sami Astala / Kellokonttori

Kelloihin sijoittaminen on nyt suosittua, koska niiden arvo säilyy hyvin ja osassa malleista nousee. Osakesijoittamiseen verrattuna kellosta voi myös nauttia koko ajan samalla, kun raha on turvassa. Moni ei halua tehdä kellostaan numeroa ja esitellä sitä muille, mutta on myös asiakkaita, joiden tyyliin sopii, että ranteessa oleva kello herättää muidenkin kiinnostusta ja ihastusta.

– Itse ajattelen, että kukin omalla tyylillään. Osalle näyttävyys sopii, kun taas osa haluaa kalliinkin kellon hyvin hillittynä. Pääasia kuitenkin on se, että kello tuottaa mielihyvää ja on itselle merkityksellinen, tietää Sami Astala, Kellokonttorin omistaja, toimitusjohtaja ja kelloihin sijoittamisen asiantuntija.

– Lisäksi monet arvokkaat kellot eivät edes näytä kalliilta, Astala sanoo ja osoittaa esittelyalustalla olevaa päältä päin jopa arkista rannekelloa, jonka takaosassa näkyvä koneisto on 18 karaatin kultaa.

Yleiskunto vaikuttaa kellon arvoon

Arvon nousua ei kellonkaan kohdalla voi taata, mutta tietyissä merkeissä se on todennäköistä. Astala näyttää toista kelloa ja sanoo, että huonokuntoisena sen hinta on kymmenen tuhannen euron kieppeillä, mutta hyvänä pidettynä ja huollettuna sen arvo lähenee 25 000 euroa.

– Kellon hankinnassa on tiedettävä, mitä kellosta katsoo. Esimerkiksi se, ovatko kuoren hionnat alkuperäisiä, ja onko kellotaulu patinoitunut hyvin ja virheettömästi vaikuttavat sen arvoon paljon, mutta tottumattoman kellon ostajan on näistä vaikea päätellä yhtään mitään. Myös koneiston alkuperäisyys ja kunto vaikuttavat arvoon oleellisesti, Astala sanoo noin kahdenkymmenen vuoden kokemuksella arvokelloista.

Kehittyvä markkina tuo alalle kaikennäköistä toimijaa

Arvokellobisnes houkuttelee jäljittelijöitä alalle, jolloin vaarana on saada väärennetty kello ja menettää rahat. Internetissä löytyy paljon tarjontaa, josta aloittelijan voi olla vaikea erottaa luotettava tieto epäluotettavasta. Siksi Astalan ehdoton neuvo on kääntyä ammattilaisen puoleen, kun sijoittaminen ja arvokellon hankinta alkaa kiinnostaa.

– Hyvän asiantuntijan voi löytää ottamalla selvää hänen historiastaan kellojen parissa, hänen omista mieltymyksistään kellojen suhteen ja keskustelemalla hänen kanssaan. Kauppiaita on useita, mutta läheskään aina syvää tietämystä kelloista ei ole, toteaa Astala, jonka oma kiinnostus kelloihin alkoi verenperintönä kelloja harrastaneelta isältään.

Next article