Skip to main content
Etusivu » Kokoukset ja yritystapahtumat » Kuuluu ja näkyy takariville asti!
Esitystekniikka

Kuuluu ja näkyy takariville asti!

toimiva-esitystekniikka
toimiva-esitystekniikka
Kuva: Unsplash

Toimiva esitystekniikka on olennainen osa viestin välittämistä. Tulevaisuudessa sillä on suurempi rooli myös esimerkiksi turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

The Beatles ja muut kuuluisat muusikot saattoivat 60-luvulla esiintyä konsertissa ilman, että yleisössä ihmiset aivan lähellä seisoneita lukuun ottamatta kuulivat musiikkia lainkaan. Esitystekniikan kehittymättömyyden vuoksi äänentoisto oli aiemmin kelvotonta.

– Esitystekniikan perustyön pitää olla tehtynä niin, että esityksen näkee ja kuulee joka paikalta yhtä hyvin, asiantuntija Juho Hiidenmaa sanoo.

– Nykyään tapahtuma on mahdollista järjestää vaikka keskellä peltoa sadoilletuhansille kuulijoille.

Esitystekniikkaa ovat Hiidenmaan mukaan yhtä lailla ne akustiset ratkaisut, joilla historian hämärissä saatiin amfiteatterissa kuiskauskin kuulumaan kuin esimerkiksi nykyajan yritystapahtumien erinomaisen tarkka äänentoisto, video- tai valotekniikka.

– Esitystekniikkaa on kaikki se tekniikka, joka tukee viestin tai tunteen esittämistä ja välittämistä toisille – kiteytettynä ammattitaitoa, palvelua, sovelluksia ja rautaa. 

Turvallisuuteen liittyvät roolit kasvussa

Harppauksin kehittyvä nykyajan tekniikka on jo pidempään mahdollistanut maailman tapahtumien seuraamisen kotoa käsin television, kännykän ja tietokoneen avulla. Hiidenmaan mukaan tälle on havaittavissa myös käänteinen ilmiö.

– Monilla on yhä enemmän aikaa kuluttaa, ja virtuaalisesta ympäristöstä kaivataan pois – olemaan konsertissa tai muussa esityksessä oikeasti läsnä. Esitystekniikan rooli korostuu aiempaa enemmän, sillä näiltä tärkeiltä hetkiltä halutaan ennen kaikkea laatua.

Tulevaisuudessa esitystekniikka saavuttaa myös vahvasti turvallisuuteen liittyviä rooleja, jotka nivoutuvat yhteen palveluun esimerkiksi omakotitalojen kehittyvässä IoT-tekniikassa. 

”Myös hiljaisuus on ääntä”

Maailmaan mahtuu joskus liian paljon ääntä, ja jatkuvasti lisääntyvän melusaasteen myötä ihmiset ovatkin alkaneet kaivata vastapainoksi myös hiljaisuutta. Hiidenmaa kertoo esimerkiksi vastamelukuulokkeiden suosion olevan kasvussa. Kuulokkeiden avulla musiikista pääsee nauttimaan hiljaisella voimakkuudella, ja kuulokkeita voi käyttää myös taustamelun vaimentamiseen.

– Ihmiset kaipaavat myös rauhaa, ja seesteisestä ympäristöstä on alettu tehdä bisnestä. Myös hiljaisuus on ääntä. 

4 vinkkiä tapahtuma-tekniikkapalvelun ostamiseen:

1. Määritä tavoiteltu palvelu mahdollisimman tarkasti.
2. Pyydä tarjoajilta ratkaisuja määriteltyyn budjettiin.
3. Vertaile, miten eri toimijat rakentavat palvelun ja millä laatutasolla.
4. Kysy apua vertailuun ja vaadi selkeät vastaukset!

Next article