Etusivu » Yritystoiminta » Korona on kurittanut yrittäjiä – jaksaminen ja taloudellinen kantokyky äärirajoilla
Koronavirus

Korona on kurittanut yrittäjiä – jaksaminen ja taloudellinen kantokyky äärirajoilla

Petri Salminen

puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät

Orastavista toivonpilkahduksista huolimatta kulunut vuosi on ollut monelle yrittäjälle äärimmäisen raskas.

– Olen erittäin huolissani etenkin niistä yrittäjistä, joiden liiketoiminta loppui koronan takia käytännössä jo vuosi sitten. Heidän henkiset voimavaransa ja taloudelliset puskurinsa alkavat olla käytetty, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen toteaa.

– Vuosi sitten kukaan ei arvannut, miten pitkäksi koronakriisi oikein venyy. Tsemppiviestit ja ”jaksaa, jaksaa”-toivotukset tuntuvat nyt jo lähinnä vinoilulta, etenkin jos ne tulevat hallituksen taholta, Salminen jatkaa.

Tämä yhteiskunta tulee tarvitsemaan osaamista ja aktiivisia ihmisiä koronan jälkeen enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Salmisen mukaan monet yrittäjät kamppailevat jaksamisensa äärirajoilla.

– Jos pandemiasta jotain opitaan, niin ainakin se, kuinka tärkeää on taloudellisen puskurin rakentaminen, vaikka nyt koetun keskellä mitkään puskurit eivät olisi riittäneet. Uskon, että kunhan tästä selvitään, vastaaviin kriiseihin varautuminen on monen yrittäjän mielessä. Toimintasuunnitelman tekeminen esimerkiksi koko henkilökunnan sairastumisen varalta otetaan aivan eri tavalla huomioon, Salminen arvioi.

Yhteisöstä tukea

Kulunut vuosi on opettanut monia yrittäjiä osin pakon sanelemana innovoimaan ja kehittämään uutta liiketoimintaa.

– Niillä, joilla siihen ylipäätään on ollut mahdollisuus, tätä oppia moni on vuoden aikana saanut liiaksikin. Myös työskentelytavat ja johtaminen ovat muuttuneet etätyöskentelyn myötä. Jatkuva kanssakäyminen sekä vuorovaikutus erilaisilla verkkoalustoilla ovat lisääntyneet ja vaatineet entistä tiiviimpää yhteydenpitoa henkilöstön kanssa, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan monet yrittäjät kamppailevat jaksamisensa äärirajoilla. Kuva: Pexels

Erilaisten yhteisöjen ja verkostojen rooli on ollut Salmisen mukaan pandemian aikana merkittävä. Yhteisöissä, kuten Suomen Yrittäjien Kaikki koronasta -sivustolla ja Facebook-ryhmässä, tehdään myös vaikuttamistyötä ja rakennetaan päättäjille oikeaa tilannekuvaa.

– Yrittäjät ovat tottuneet elämään epävarmuudessa, mutta kulunut vuosi on ollut jotain aivan poikkeuksellista. Moni yrittäjä on joutunut myymään omaisuuttaan välttääkseen konkurssin ja näitä viestejä on tullut viime viikkoina kiihtyvään tahtiin.

Toivon kuitenkin, ettei pandemia murskaa yrittäjien uskoa tai yrittäjyydestä haaveilevien suunnitelmia. Tämä yhteiskunta tulee tarvitsemaan osaamista ja aktiivisia ihmisiä koronan jälkeen enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Salminen summaa.

Next article