Skip to main content
Etusivu » Yritystoiminta » Puhelunhallinnan tehtävä on parantaa asiakaskokemusta eikä ajaa asiakkaita pois
Sponsoroitu

GSM-puheluiden määrä laskee edelleen, mutta eri sovellusten kautta soitettujen datapuheluiden määrä kasvaa. Muiden kanavien rinnalla puheen määrä on pysynyt ennallaan, vain teknologia on vaihtunut.

Puhuminen ei ole loppunut, koska se on nopein tapa siirtää tietoa. Tämän lisäksi yhteydenottolomakkeisiin ei välttämättä vastata eikä boteista ole aina hyötyä, jolloin asiakas joutuu selittämään jo kirjoittamansa asian uudelleen puhumalla.

– Monikanavaisuus parantaa asiakaskokemusta vain, jos niiden rinnalla puhelunhallinta on fiksua eivätkä työntekijät ole taustajärjestelmien armoilla kuin peurat ajovaloissa. Heidän tehtävänsä on palvella asiakkaita eikä järjestelmiä, Moontalkin liiketoimintajohtaja Jarmo Levo sanoo.

Moontalk: Ei enää stressiä kirjauksista tai laskutuskirjauksista

Nykyiset puheenhallintajärjestelmät nojaavat siihen, että ihminen määrittelee palvelutarpeen ja ohjaa puhelun oikeaan paikkaan. Moontalk hoitaa tarvemäärittelyn automaattisesti datan avulla.

– Moontalk tunnistaa soittajan ja ohjaa puhelun hänen asiointihistoriansa avulla sille asiantuntijalle, joka voi auttaa häntä parhaiten.

Asiakaspalvelijat vapautuvat tiedon hakemisesta ja kirjaamisesta, koska Moontalk noutaa ja täydentää tiedon valmiiksi. Lisäksi tekoäly tuottaa keskustelun tärkeimmistä asioista 170 sanan tiivistelmät ja vie ne haluttuihin järjestelmiin.

– Näin datasta tulee tasalaatuista, jolloin tiedolla johtaminen helpottuu. Analysointityökalumme avulla voi esimerkiksi kehittää myyjien klousaustaitoja.

Moontalkin tekoälyn voi myös valjastaa hakemaan tietoa taustajärjestelmistä puheluiden aikana. Näin esimerkiksi lakimiehet ja kirjanpitäjät voivat automatisoida toimeksiantojensa puheluiden laskutuksen.

– Meillä on valmiina integraatiot jopa 60 järjestelmään. Kun järjestelmät tukevat ihmistä, palvelu nopeutuu ja tehostuu, ja samalla asiakaskokemus paranee ja asiantuntijoiden kuormitus vähenee. Sehän on vähintään win-win-win, Levo summaa.

Haluatko enemmän älyä puhelunhallintaan?

Ota yhteyttä: 08 4152 4000 tai lue lisää verkkosivuiltamme!

Next article