Etusivu » Yritystoiminta » Tubettaja Roni Bäck: ”Ainoa pysyvä asia on muutos”
Uratarinat

Tubettaja Roni Bäck: ”Ainoa pysyvä asia on muutos”

roni-back-tubettaja
roni-back-tubettaja
Yrittäjä Roni Bäckin mielestä parhaiten oppii tekemällä ja rehellisellä itsetutkiskelulla. Kuvat: Daniel Ahola

Tubettaja Roni Bäckin aika ei käy pitkäksi, sillä töitä riittää paiskittavaksi vaikka kellon ympäri. Sosiaalisen median megajulkkiksen YouTube-kanavalla on yli 520 000 tilaajaa.

Yrittäjyys on rankkaa, yrittäjällä ei ole vapaa-aikaa, ja yrittäjyys vaatii todellista omistautumista. Yrittäjyys voi lisäksi tarkoittaa myös sitä, että joka päivä voi tehdä mitä huvittaa. Ainakin tubetähti Roni Bäckin työpäivät kuulostavat kaikelta muulta kuin arkiselta aherrukselta.

– Käytiin tässä juuri kuvaamassa kaksi videota, joista toisessa treenasin Suomen vahvimman miehen kanssa ja toisessa ammuttiin kottikärryt 40 metrin korkeuteen, Bäck antaa esimerkkejä vaihtelevista työkeikoistaan.

Enää ei ole harvinaista, että yrittäjän tulovirta koostuu useasta eri purosta. Bäckin mukaan myös hänen yrityksensä tulovirta on melko hajautettu kokoonsa nähden.

– Mainostulot, kaupalliset yhteistyöt, oheistuotteet, tapahtumat, juonto- ja tuotantokeikat, ja niin edelleen. Koskaan ei tiedä mitä kentässä tapahtuu, joten parempi olla valmis suurtenkin muutosten varalle. 

Bäck pitää siitä, että voi viedä liiketoimintaansa eteenpäin monin eri tavoin. Kun työ on jakautunut useaan osa-alueeseen ja monelle eri alustalle, voi yhtälön toteuttaminen kuitenkin olla haasteellista. 

– Paljon työtunteja on varmaankin tähän dilemmaan oikea vastaus. Keskityn siihen, mikä toimii ja samalla heittelen verkkoja myös muualle. Mielestäni aina kannattaa kokeilla – jälkikäteen sitten näkee, kannattiko todella, Bäck hymyilee. 

Sosiaalisesta mediasta tuttu Roni Bäck tietää, ettei yrittäjällä ole varsinaista vapaa-aikaa. Kuva: Daniel Ahola

Parhaiten oppii tekemällä

Ahkeralle riittää töitä – Bäckin tapauksessa välillä liikaakin. Asioiden priorisoiminen on joskus vaikeaa, ja aikaa pitäisi jättää muullekin elämälle.

– Rakastan työtäni, joten se vie minut helposti mukanaan. Tämä johtaa uupumukseen, sillä elämä somekuplan ulkopuolella kärsii. Vielä etsin keinoja tasapainoisemman elämän saavuttamiseen, Bäck toteaa. 

Lokakuussa 27 vuotta täyttävä tubettaja kokee olevansa vielä nuori ja uransa alkuvaiheessa. Parhaiten Bäckin mielestä oppii nimenomaan tekemällä ja rehellisellä itsetutkiskelulla. Myös viihteen kulutuskäyttäytymisen muutokset näkyvät miehen työssä. 

– Mediakenttä on hyvin erilainen nyt kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, eikä muutoksen vauhti ole hidastumassa. Itse hyppään aallon mukaan, sillä ainoa pysyvä asia on muutos.

Next article