Yritykset ovat luontoriippuvaisia ja suuri osa bruttokansantuotteesta syntyy tämän riippuvuuden seurauksena. Ympäristövastuuta kantavissa yrityksissä positiiviset ympäristöteot nähdään strategisena valintana ja osana oman toiminnan edellytysten turvaamista.
– Suurin osa yritystoiminnasta on sidoksissa luontoon. Tulevaisuuden menestyjät ymmärtävät tämän ja pystyvät muokkaamaan toimintansa luonnon kantokyvyn rajoihin, toteaa WWF Suomen yritysyhteistyön johtaja Sanna Laine.

Maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö WWF toimii lahjoitusvaroin yli 100 maassa.
– Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä. Yritysyhteistyö on meille hyvin merkityksellistä, koska vain tekemällä yhteistyötä voimme turvata luontoa laajasti ja vaikuttavasti.
Vesiriskien tunnistaminen ja vesistöjen suojeleminen tärkeää
WWF kannustaa yrityksiä laatimaan ilmasto- ja luontosiirtymäsuunnitelmia, joihin konkreettiset toimenpiteet kirjataan täsmällisesti. Yritystoiminnan ympäristöriskien tunnistaminen on tärkeää, koska toteutuessaan ne voivat aiheuttaa esimerkiksi tuotannon keskeytyksiä.
– Esimerkiksi vesiriskit näkyvät koko arvoketjussa, eivät vain omissa tehtaissa. Kun riskit on tunnistettu, voi WWF:n kanssa tehdä tekoja, joilla on positiivinen ympäristövaikutus. Hyvä esimerkki tällaisesta teosta on WWF Suomen ja Coca-Cola Suomen vesiensuojelun yhteistyöprojekti.
WWF on työskennellyt jo vuosien ajan vesien suojelemiseksi Länsi-Uudellamaalla Ingarskilanjoen valuma-alueella. Yhteistyöprojektissa Coca-Cola Suomen kanssa rankkasateiden ja tulvien aiheuttamaa ravinteiden valumista Itämereen ehkäistään alueelle rakennetulla kaksitasouomalla.
– Coca-Cola on yksi yritysyhteistyömme pääyhteistyökumppaneista ja hyvin merkittävä kumppani meille. Coca-Cola on auttanut saavuttamaan tärkeitä tavoitteitamme Länsi-Uudenmaan valuma-alueella ja olemme hyvin iloisia siitä, että he ovat lähteneet tukemaan tämänkaltaista suojelutyötä.
Lue lisää WWF:n yritysyhteistyöstä! täältä
Vesikysymykset eivät ratkea yksin: yhteistyö nousee ratkaisevaan rooliin
Veteen liittyvät ongelmat kasvavat globaalisti ja ne koskettavat myös Pohjoismaita. Ratkaisemiseen tarvitaan myös yksityisen sektorin pitkäjänteistä sitoutumista.

– Vesikysymysten hallinta on olennainen osa ilmastonmuutoksen hillintää. Vesistöjen rehevöityminen on yksi Suomessakin tunnistettu haaste, johon on tartuttava, toteaa Coca-Cola Suomen viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Théa Natri.
Coca-Cola tunnisti vesihaasteen kriittisyyden jo parikymmentä vuotta sitten ja panostaa vesivastuullisuustyöhön maailmanlaajuisesti. Tärkeintä on tuotannon vedenkäytön vähentäminen ja vedenkäytön tasapainottaminen.
– Sinebrychoff, joka valmistaa ja myy tuotteemme Suomessa, on merkittävä edelläkävijä tuotannon vedenkäytön tehostamisessa, Natri toteaa, ja jatkaa:
– Vedenkäytön tasapainottamisella Coca-Cola tarkoittaa sitoumusta tasapainottaa juomien valmistuksessa käytetty vesi tukemalla vesiensuojeluprojekteja siellä, missä tarve on suurin.
Coca-Cola Suomi ja WWF Suomi vesisuojeluyhteistyössä
Vedenkäytön tasapainottaminen tarkoittaa Coca-Colalla konkreettisia tekoja, joita toteutetaan yhteistyössä järjestöjen kanssa. Euroopassa yhtiö on tehnyt yli 100 vesivastuullisuusprojektia viimeisen 20 vuoden aikana. Vuonna 2007 alkaneen kansainvälisen WWF-yhteistyön suurimpia saavutuksia mantereella on Elävä Tonava-hanke, jossa Coca-Cola Säätiön lisäksi on mukana muita toimijoita.
– Kerrannaisvaikutus on tärkeää, sillä yhteistyö moninkertaistaa vaikuttavuuden. Tonavalla on yhdeksän projektia kuudessa maassa, ja ne vaikuttavat miljoonien ihmisten elinympäristöihin. Myös Suomessa WWF auttoi meitä näkemään missä meidän tulisi toimia.
Länsi-Uudenmaan Ingarskilanjoella WWF:n kanssa toteutettu projekti on Coca-Colan vesiluontotyön päänavaus Pohjoismaissa.
– WWF on tehnyt alueella töitä jo pitkään, ja Coca-Colan tuella joelle on rakennettu 1,5 kilometriä kaksitasouomaa, joka muun muassa ohjaa tulvavedet pois pelloilta, Natri sanoo, ja toteaa lopuksi:
– Pitkäjänteinen sitoutumisemme vastuullisuustyöhön on mahdollista vain yhteistyöllä järjestöjen kanssa. Heidän osaamisensa on kullanarvoista, ja yhteistyö jatkuu myös uudessa hankkeessa.

Lue lisää ympäristövastuusta!
Coca-Cola edistää ympäristövastuuta Suomessa vähentämällä päästöjä, kehittämällä pakkauksia ja suojelemalla luonnonvaroja.