– Työ- ja lomamatkojen yhdistämisessä on monenlaisia käytäntöjä. Toiset vaihtavat majoituspaikkaa, kun perhe tai ystäviä saapuu kohteeseen ja toiset taas jatkavat lomaa pysyen samassa hotellissa, sanoo Suomen matkatoimistoalan liiton, SMAL ry:n toimitusjohtaja, Heli Mäki-Fränti.

Työnantajan näkökulmasta työ- ja lomamatkustamisen yhdistämisen lisääntyminen on hyvä asia. Usein lentäminen on edullisempaa, kun työntekijä majoittuu kohteessa viikonlopun yli. Lisäksi bleisure-matkustamisella on työhyvinvointia lisäävä ulottuvuus.

– Muutama lomapäivä työnteon ohessa tai sen jälkeen antaa työntekijälle paremman mahdollisuuden rentoutua. Erityisesti milleniaalien sukupolvi yhdistää työ- ja vapaa-ajan matkustamista enemmän.

Mäki-Fränti lisää, että moni työssään paljon matkustava saattaa kokea liikematkustamisen raskaana, jolloin lomien pitäminen työmatkojen ohessa voi olla matkustamisen mielekkyyttä lisäävä tekijä.

Palvelutarjonnan lisääntyessä ja verkon varausmahdollisuuksien myötä bleisure-matkustaminen on helposti toteutettavissa. Palveluja personoidaan matkustajan yksilöllisten tarpeiden mukaan aiempaa enemmän.

"Muutama lomapäivä työnteon ohessa tai sen jälkeen antaa työntekijälle paremman mahdollisuuden rentoutua."

– Syyt, miksi työ- ja vapaa-ajan matkustamista ei yhdistetä, liittyvät usein suurien yhtiöiden mahdollisesti jopa globaaliin matkustussääntöön. Sääntö voi kieltää työ- ja vapaa-ajan matkan yhdistämisen.

Myös vakuutuskäytännöt voivat olla tekijöitä bleisure-matkustamisen kieltämisen takana. Organisaatioissa saatetaan kokea haasteeksi työntekijän muuttuva rooli matkan aikana, jolloin työnantajan vakuutus kattaa vain osan matkasta.

Tutkimukset bleisure-matkustamisesta eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä ne keskittyvät yleensä isoihin yhtiöihin, joilla on oma matkahallinto.

– Esimerkiksi pienyrittäjien saattaa olla helpompaa yhdistää työ- ja vapaa-ajan matkustamista, Mäki-Fränti lisää.