Etusivu » Kokoukset ja yritystapahtumat » Älä tingi esitystekniikan laadusta – asiantuntija kertoo miksi
Esitystekniikka

Älä tingi esitystekniikan laadusta – asiantuntija kertoo miksi

Kuva: Getty Images

Esitystekniikka demokratisoi tapahtuman viestin ja sisällön. Optimaalisessa tilanteessa kaikki kuulevat esiintyjän viestin, esiintymiset välittyvät kuvapinnoilta jokaiselle ja esiintyjät erottuvat lavalta oikeanlaisen valaistuksen avulla.

Kun sekä puhuja että yleisö pääsevät täysipainoisesti nauttimaan tapahtuman viestistä ja sisällöstä, ollaan saavutettu perustaso – taso, jolle pitäisi päästä jokaisen tapahtuman yhteydessä.

– Tekniikan hallinnointi ei saa aiheuttaa harmaita hiuksia esiintyjälle – heidän pitää voida keskittyä itse esiintymiseen. Tässä helposti epäonnistutaan, kun käytetään erilaisten tapahtumatilojen puutteellisia järjestelmiä, Avita ry:n hallituksen jäsen Juho Hiidenmaa sanoo.

Laadukas tekniikka ei Hiidenmaan mukaan ole kallista, mutta siinä säästäminen on.

– Juuri tästä syystä ja myös ammattitaitoisen suunnittelun puutteesta seuraa erilaisten valmiiden tekniikanratkaisuiden epäonnistuminen.

Hiidenmaa korostaa, että ammattimaisesti toimivat esitystekniikan asiantuntijat ymmärtävät tapahtumien tarpeiden mukaiset kokonaisuudet. Siksi tapahtuman järjestäjän kannattaa valita kumppani teknisen kokonaisuuden onnistumiseen ja keskittyä itse tapahtuman viestiin ja toiminnallisuuteen.

– Hyvä ruoka ja oheisohjelma ovat mukavia lisiä tapahtumissa, mutta eivät korvaa pilalle menneitä esityksiä.

Yleisö entistä vaativampaa

Kun perustaso on saavutettu, tekniikka on apuväline elämysten ja kokemusten luomisessa. Erilaiset kuvapinnat ja sisällöt sekä muun muassa tilan ja lavan valaistukset saavat lavalla olevan esiintyjän sisällön porautumaan toivotulla tavalla vieraiden muistiin.

– Esitystekniikan rooli erilaisissa esityksissä kasvaa, ja samalla lisääntyy variaatio erilaisten tapahtumien välillä, Hiidenmaa jatkaa.

Samankaltainen sisältö voidaan hoitaa perustasoa noudattaen suhteellisen kevyillä kustannuksilla tai siihen voidaan käyttää huomattavia määriä resursseja – riippuen siitä, minkälainen tunne yleisössä halutaan herättää.

Nopeasti yleistyvänä trendinä Hiidenmaa mainitsee kuvan ja äänen streamauksen, eli verkon yli siirtämisen.

– Kiireisten ihmisten matkustaminen tapahtumapaikalle on usein hankalaa ja kallista. Käytännössä jokainen pystyy kuitenkin sen teknisesti toteuttamaan, vaikka omalla mobiili-laitteellaan. Jos kuitenkin halutaan lähetykselle myös katsojia, pelkkä tekninen suorittaminen ei riitä.

Hiidenmaa muistuttaa yleisön olevan aiempaa vaativampaa, ja erilaisten kanavien sekä sisältöjen määrä on suurempi kuin koskaan ennen.

– Ammattilaisten tekemänä jälki on hyvää – esityksen sisältö saadaan laadukkaasti esiin ja sitä jaksaa myös seurata pidemmänkin aikaa. Vaikka tekniikka taipuu moneen, sisältö on kuitenkin kuningas. Turvallisuutta ja varmuutta unohtamatta.

Next article