Peruskoulun jälkeen Mikael Sundberg oli kiinnostunut enemmän ruoan laitosta kuin lukion 75 kurssista. Kaksoistutkinnolla Mikael Sundberg sai kuitenkin sekä kokin ammatin että valkolakin.
Kaksoistutkinnon jälkeen oli taas aika pohtia suuntaa ja Sundberg haki yhteishaussa ammattikorkeakouluun restonomi-linjalle, jonne pääsikin. Ruokatuotannon johtamisopinnot siirtyivät kuitenkin vuodella Sundbergin astellessa ensin armeijaan.
– Armeijan jälkeen en oikein osannut päättää, mitä kaikista mieluiten aloittaisin tekemään. Koska armeijakaan ei ollut tuonut uusia ajatuksia tulevaisuuden toiveammatista, otin opiskelupaikkani ammattikorkeassa vastaan tähtäimessäni työ keittiöpäällikkönä tai -mestarina, hän sanoo.
Sundberg on kartuttanut tuntumaa alalla työskentelystä kesätöissä sekä työharjoittelujaksolla ulkomailla.
– Jos valmistun, saan todellisen käsityksen ravintola-alalla työskentelemisestä. Silloin varmistun myös siitä, onko tämä oikeasti ihannetyötäni vai haluanko ”aikuisena” tehdä ehkäpä ihan jotain muuta. Nyt nuorena tämä ainakin tuntuu hyvältä ammatinvalinnalta ja työ on kiinnostavaa, Sundberg sanoo innostuneena.
Somessa kannattaa olla selkeästi joku oma juttu erottautuakseen joukosta
Ammattikouluaikoina mobiilihankkeesta kiinnostuneille oppilaille jaettiin tabletit opiskeluissa hyödyntämiseen ja esitelmien tekoa varten. Sundberg alkoi käyttää laitetta myös laajempiin tarkoituksiin ja loi itselleen sometilejä.
– Mobiilioppimisen kautta aloin pitää ”kokki-instagramia” ja ruokablogia, joilla sain hyväksiluettua osan lopputyötäni. Nyt ammattikorkeakoulussa en ole ollut enää yhtä aktiivinen, ja monet kyselevätkin minulta päivityksiä ruoka-aiheisille tileilleni, kertoo Sundberg alias Mikirotta.
Onhan totta, että fanit alkavat ihmetellä, jos Mikirotalta ei pariin viikkoon kuulu mitään uutta.
– Ikäiseni pyörivät somessa, joten itsekin seuraan instagramista ja muista sovelluksista ruokaideoita. Aikaisemmin kokkiohjelmia katseltiin paljon tv:stä, mutta tänä päivänä nuoret löytävät ne muista medioista. Jos tv on auki, saatan kyllä jotain kokkikisoja seurata, hän sanoo.
Sundberg työllistää itsensä sosiaalisella medialla tai sen markkinoinnilla, vaikka itse pitääkin sitä enemmän harrastuksena.
– Teen sitä fiiliksen mukaan, en siis noudata mitään määrättyä työaikaa – paitsi sovittujen aikataulujen kohdalla, hän naurahtaa.
– Mutta onhan totta, että fanit alkavat ihmetellä, jos Mikirotalta ei pariin viikkoon kuulu mitään uutta. Siksi teen päivityksiä elämäntavastani, fiiliksistä ja menoista päivittäin.
Itse Sundberg ei koe some-julkisuuttaan ammattina. Mutta jos joku siitä haaveilee, se kannattaa hänen mukaansa tehdä oman varsinaisen ammatin kautta, esimerkiksi kauneudenhoitoalan ammattilainen voi tehdä kynsiin liittyviä postauksia.
– Tällä tavoin olen huomannut monen keräävän seuraajia, ja sitä kautta yritykset huomaavat siinä markkinointimahdollisuuksia. Yrityksethän ovat tulleet someen ja seuraavat, mitä siellä tapahtuu ja kiinnostuvat hyvistä ammatillisista tileistä, Sundberg sanoo asiantuntevasti.
Ammatinvalintaa pohtiville hän sanoo, että vaikka kiinnostus tiettyyn ammattiin olisi vähäistä, mutta vahvempaa kuin joku muu, se saattaa viedä oikeaan suuntaan. Lopuksi Mikirotta lähettää tsemppiä kaikille:
– Vaikkei opiskelupaikkaa löytyisikään, kyllä se itselleen oikea juttu tulee vielä vastaan!