Etusivu » Sijoittaminen ja säästäminen » Sijoittamisen voi aloittaa kuka tahansa – koska tahansa
Osakesijoittaminen

Sijoittamisen voi aloittaa kuka tahansa – koska tahansa

Sijoittamisen kustannukset ovat laskeneet digitalisoitumisen myötä ja sijoittamisen voi aloittaa aikaisempaa pienemmillä summilla. Kuva: Pexels

Osakesijoittamisen aloittavan ei tarvitse olla suurituloinen tai rikas. Sijoittamisen kustannukset ovat laskeneet digitalisoitumisen myötä, ja nykyään sijoittamisen voi aloittaa aikaisempaa pienemmillä summilla. Osakkeita voi ostaa jopa yksittäin eli muutamilla euroilla.

Rahastoihin voi sijoittaa esimerkiksi 20 euroa kerrallaan – toinen vaihtoehto on laittaa summa menemään säännöllisesti aina palkkapäivänä. Oma palveluntarjoaja kannattaa valita sijoitussummien mukaan, jolloin kuluihin ei mene liian suurta osaa säästöistä.

Osakesijoittaminen sopii pitkäaikaiselle säästäjälle, joka on valmis ottamaan harkitusti riskiä saadakseen säästöilleen tuottoa. Osakesijoittamisen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Käytännössä sijoittaminen lähtee säästämisestä eli tärkeintä on se, että on pieni summa rahaa, jonka pystyy sijoittamaan mielellään useammiksi vuosiksi. Aloittaminen koetaan usein vaikeaksi, joten kannustan tekemään ensimmäisen sijoituksen pienellä summalla liikaa murehtimatta. Verkossa on useita maksuttomia sijoituskursseja ja -oppaita, joihin kannattaa perehtyä.

Sijoittamisen perusasioita ovat riskien hallitseminen hajauttamalla ja kustannusten minimoiminen

Säästäminen, osakesäästötilin avaaminen ja osakemarkkinoihin perehtyminen ovat hyviä ensimmäisiä askeleita. Sijoittamisen perusasioita ovat riskien hallitseminen hajauttamalla ja kustannusten minimoiminen. Hajauttaminen tarkoittaa, että sijoituksia tehdään eri kohteisiin ja myös ajallisesti eri vaiheissa. Sijoittaja voi tavoitella osakemarkkinoiden keskimääräistä tuottoa sijoittamalla indeksirahastoon, tai tavoitteena voi olla markkinoita paremman tuoton saavuttaminen menestyvien yritysten osakkeita poimimalla. 

Osakesijoittajien valinnoista riippuu, mitkä kohteet saavat rahoitusta. Omistajat voivat yhdessä isona joukkona vaikuttaa yrityksiin myös sisältäpäin. Moni aloittaa vastuullisen sijoittamisen poissulkemalla tietyt sijoituskohteet, toimialat tai yritykset, jotka eivät vastaa omia vastuullisuuskäsityksiä. Rahastosijoittaja voi valita vastuullisuuskriteereitä käyttäviä rahastoja ja osakesijoittaja voi poimia salkkuunsa vastuullisesti toimivia yrityksiä. Aktiivinen omistajavallan käyttäminen on myös osa vastuullista sijoittamista.

Kirjoittaja on Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. 

Next article