Etusivu » Terveenä työssä » Pääkirjoitus: “Tämä ei ole vitsi”
Terveenä työssä

Pääkirjoitus: ”Tämä ei ole vitsi”

Kuva: Unsplash

Parasta mitä voit työnantajaltasi saada? Palkankorotus? Isompi työhuone? Lisää lomapäiviä?

Kelpaisi varmasti, mutta ulkoiset kannusteet muuttuvat nopeasti itsestäänselvyyksiksi, jotka eivät enää motivoi. Siis jotain vielä parempaa. Mikä varmistaa, että jatkossakin sinulla on merkityksellinen työ, joka tuo toimeentulon ja hyvinvoinnin elämääsi?

Parasta mitä tämän päivän työelämässä voi toivoa on vaativa työhaaste. Se on ponnahduslauta osaamisen tasolle, jonne tekoäly, robotit ja automaatio eivät yllä. Muuten se olisi annettu niiden hoidettavaksi.

Haasteen tulisi olla nykyistä osaamistasoa vaativampi, mutta valmiuksien pohjalta saavutettavissa. Se antaa mahdollisuuden päivittää omia kyvykkyyksiä, hankkia uunituoreita tietoja ja taitoja tulevaisuutta varten. Samalla työhaaste ruokkii sisäistä motivaatiota.

Oppimisen tartunta vaatii rohkeutta näyttää uuden edessä joskus hölmöltäkin, mutta se kannattaa.

Vaativa työhaaste voi vaikuttaa kuin kallis koulutus. Sillä erotuksella, että sen suorittamisesta maksetaan palkkaa. Samalla synnytetään todennäköisyys, että jatkossa maksetaan vielä parempaa palkkaa. Todellinen jättibonus on kyseessä, jos tällaisen työhaasteen saa tiimisi. Yhdessä on mahdollisuus päästä merkittävästi pidemmälle. Toimialat tai ammatit eivät enää ole samalla tavalla yhtenäisiä palkkatasossa kuin ennen. Oppivassa yrityksessä kaikilla on parempi palkka.

Mistä tuntee oppivan organisaation?

Työyhteisön tapaan toimia kuuluu uteliaisuus ja tietämättömyys voimavarana, ei peiteltävänä häpeän lähteenä. Se ei sorru pitämään menestystään pysyvänä olotilana. Ihmisten erilaisuus on vahvuus, koska se tarkoittaa monipuolisempaa harkintaa ja näkemyksiä. Mielipiteiden sanomista ja avointa keskustelua rohkaistaan. Epäonnistuminen nähdään tienä oppimiseen.

Luottamus voitelee oppivan organisaation vuorovaikutuksen. Rakentava palaute on oppimisen mahdollisuus. Johtaminen ei perustu vallan näyttämiseen, vaan tukemaan jokaisen työntekijän aitoa arvostusta ja kasvua parhaimpaansa. Pelolle ei anneta sijaa.

Jos henkilölle on 20 vuotta osoitettu sama toimenkuva päivästä toiseen, on vaikea olla urautumatta. Jokaisen työntekijän kasvupolku on osa oppivan työyhteisön DNA:ta. Mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä on nousemassa palkkaa paremmaksi houkuttimeksi nuorille valmistumisen jälkeistä työpaikkaa valittaessa.

Uudet ideat, opit ja innovaatiot tarttuvat kuin nyt ajankohtaiset kausi-influenssat. Mitä enemmän erilaiset ihmiset ovat keskenään tekemisissä, sitä todennäköisemmin tartunta tapahtuu. Ja mitä heikompi on vastustuskyky, sitä todennäköisemmin opimme uutta.

Rokotus oppimista vastaan koostuu ylimielisyydestä, epäonnistumisen pelosta ja itsekeskeisestä halusta näyttää fiksulta. Niitä on syytä näinä aikoina välttää. Oppimisen tartunta vaatii rohkeutta näyttää uuden edessä joskus hölmöltäkin, mutta se kannattaa. Sitä voi kokeilla vaikka pyytämällä vaativaa työhaastetta.

Next article