Etusivu » Yritystoiminta » Hyvät tyypit valitsevat vain hyvät yritykset
Sponsoroitu

Työntekijät äänestävät jaloillaan ja kynnys vaihtaa työpaikkaa on laskenut. Niin rekrytoinnissa kuin työntekijöiden pitovoimassakin korostuvat työnantajamielikuva sekä työnhakijan tai -tekijän inhimillinen kohtaaminen.

– Nyt on selkeästi työnhakijan markkinat. Yritysten on viimeistään nyt opittava kertomaan missä he ovat hyviä. Ja tämä on hyvä saada sanoitettua työpaikkailmoitukseen, painottaa HR Mentor Oy:n toimitusjohtaja Päivi Savolainen.

– Onnistuneessa rekrytoinnissa viestintä kaikille osapuolille on isompi ja merkittävämpi asia kuin yleisesti yrityksissä ajatellaankaan. Viestintää tarvitaan myös yrityksen sisällä. Henkilökunta ei välttämättä edes tiedä, että paikka on auki. He voisivat kertoa, että meillä on hyvä meininki – ja sopiva paikka auki, HR Mentor Oy:n osakas Mervi Okkonen jatkaa.

Työnhakukenttä on pirstaloitunut ja sen hallitseminen on kokopäivätyötä. HR Mentorilla on tarjota yrityksille valmiina laajat verkostot sekä eri markkinointi- ja hakukanavien hallinta.

Rekrytointiprosessin työnjako säästää asiakkaan aikaa ja resursseja, toteaa HR Mentor Oy:n toimitusjohtaja Päivi Savolainen (vas.) ja yrittäjäosakas Mervi Okkonen.

Hitaat yritykset jäävät nopeiden jalkoihin

– Työpaikkailmoitus on myynti-ilmoitus. Pitää uskaltaa olla raadollisen rehellinen, työpaikan on oltava sellainen kuin on kerrottu. On myös varottava asettamasta liian korkeita vaatimuksia. Jos haetaan epärealistista multitalenttia, on fakta, että paikkaa ei hae kukaan, Savolainen muistuttaa.

Viisas yritys varaa aikaa haastatteluille ja päätöksentekoon. Kun sopiva hakija osuu kohdalle, on toimittava nopeasti. Parhaimmat ihmiset työllistyvät jopa tunneissa; aktiivisella työnhakijalla voi olla useita kiinnostavia työnhakuprosesseja, joista hän valitsee sen, joka tekee päätöksen nopeimmin.

Onnistunut rekrytointi on saumatonta yhteistyötä kaikkien osapuolten kesken. HR Mentor varmistaa, että prosessi kulkee oikeaan suuntaan. Tässä auttavat:

  • Markkinoinnin osaaminen – kun asiakas ilmoittaa avoimesta paikasta aamupäivällä, työpaikka on auki jo iltapäivällä.
  • Viestintätaidot – tieto kulkee kaikille asianosaisille prosessin kaikissa vaiheissa.
  • Inhimillisyys ja empaattisuus – vaikka vain yksi hakija saa paikan, jokainen ansaitsee arvostavan ja kunnioittavan, hyvän hakijakokemuksen.

Henkilöstön rekrytointi ei ole arpapeliä – siihen tarvitaan lahjakkuutta

Next article