Etusivu » Yritystoiminta » Rekrytoinnin kriittisiä kysymyksiä
Rekrytointi

Rekrytoinnin kriittisiä kysymyksiä

Henkilöstöala HELA ry:n Merru Tuliara tietää, että työelämän muutos on tällä hetkellä nopeaa, eikä tehtävässä välttämättä pärjää samanlaisella osaamisella kuin esimerkiksi 5–10 vuotta sitten. Kuvat: Marjo Koivumäki ja Getty Images

Rekrytointiprosessiin valmistautuessa on tärkeää miettiä valmiiksi, mitkä ovat kriittisiä työntekijän osaamiseen tai ammattitaitoon liittyviä vaatimuksia, joista ei voida tinkiä? Uusi rekrytointi on aina mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää.

– Kun yrityksessä vapautuu jokin tehtävä, on mietittävä, millaista työntekijää lähdetään etsimään. On helppoa hakea vanhaan tehtävään samanlaista ihmistä, mutta sen sijaan, että haetaan Maijan tilalle uutta Maijaa, olisi hyvä miettiä ennen rekrytoinnin aloittamista, minkälaista osaamista yrityksessä tarvitaan lähivuosina. Työelämän muutos on tällä hetkellä nopeaa, joten tehtävässä ei välttämättä pärjää samanlaisella osaamisella kuin esimerkiksi 5–10 vuotta sitten. Jos on jo etukäteen tiedossa, että avoinna olevaan tehtävään voi olla vaikea löytää kokenutta tekijää, olisi hyvä miettiä, voisiko siihen ottaa junior-tason tekijän kasvamaan ja siirtää vaativampia osatehtäviä olemassa olevalle henkilöstölle, Henkilöstöala HELA ry:n toimitusjohtaja Merru Tuliara pohtii.

Rekrytointiprosessin sujuvuudella on suuri merkitys työnantajakuvaan ja yrityksen maineeseen. Lisäksi virherekrytoinnit voivat tulla todella kalliiksi. Rehellisyys ja avoin viestintä ovat tärkeitä koko prosessin läpi.

– Prosessiin tulee varata riittävästi aikaa. Lisäksi on oltava realistinen: onko itsellä riittävästi osaamista ja asiantuntemusta vai olisiko parempi hankkia kumppaniksi ammattilainen. Ei riitä, että osaa laatia selkeän ja houkuttelevan työpaikkailmoituksen, joka resonoi hakijoissa. On myös tunnettava työmarkkinat. Osaava kumppani kertoo, ovatko unelmatyöntekijän kriteerit utopiaa, millaisia tekijöitä on oikeasti saatavilla ja mistä heidät tavoittaa, Tuliara muistuttaa.

Ennakkokäsitykset ohjaavat harhaan

Luotettava rekrytointikumppani on puolueeton ja rekrytoinnin ammattilainen osaa kuunnella haastateltavaa ennakkoluulottomasti. Rekrytointia eivät siten rajoita yrityksessä mahdollisesti piilevät ennakkokäsitykset ja stereotypiat. Ammattilainen osaa myös miettiä asioita laajemmin yrityksen kannalta. Onko suomen kieli todellakin välttämätöntä kyseisessä tehtävässä tai tarvitaanko yli viiden vuoden työkokemusta?

Yhä useampi työntekijä aloittaa yrityksessä vuokrauksen kautta. Näin sekä työntekijä että -antaja voivat testata toisiaan.

Next article