Etusivu » Tulevaisuuden elintarviketeollisuus » Toisilla on nälkä, toiset heittävät ruokaa roskiin
Sponsoroitu

Ruokahävikki on merkittävä maailmanlaajuinen ongelma ilmastolle, maailman väestölle ja globaalille taloudelle. Vaihtoehtoja sen vähentämiseksi kuitenkin löytyy.

On paradoksaalista, että vaikka maailman väestön ruokkimiseksi tuotetaan tarpeeksi ruokaa, 821 miljoonaa ihmistä näkee nälkää joka päivä. Unilever Food Solutionsin markkinointipäällikkö ja ympäristöjohtamisen KTM Jonne Jääskeläinen avaa myös ruoantuotannon muita ongelmakohtia.

– Ruoan tuotantoprosesseissa tarvitaan paljon maata, vettä ja muita resursseja. Tästä aiheutuu kasvihuonekaasupäästöjä, samoin kuin ruoan valmistamisesta, kuljettamisesta sekä varastoinnista, Jääskeläinen sanoo. 

Suomen ravitsemuspalveluissa syntyy Jääskeläisen mukaan vuosittain noin 60 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä. Suurin hävikin aiheuttaja on noutopöytähävikki.

– Lautashävikkiä syntyy myös ruokailijoiden ruoantähteistä ja ravintoloiden keittiöistä. Kotitaloudet aiheuttavat ruokahävikkiä vielä enemmän.

Unilever Food Solutions mukana ratkaisemassa ruokahävikkiä

Ruokahävikkiä vähentämällä voitaisiin globaalisti välttää vuosittain noin miljardi tonnia CO2e-päästöjä. Se on valtava määrä. Unilever Food Solutions pyrkii vaikuttamaan ruokahävikkiin kommunikoimalla aktiivisesti asiakkailleen vastuullisuudesta. 

– Toimimme yhteistyössä ravintoloiden kanssa, pidämme koulutuspäiviä ja jaamme asiantuntemusta sekä vinkkejä ruokahävikin vähentämiseksi, Jääskeläinen sanoo. 

Olemme osana Food Waste Resolution -lupausta. Tämä sitoumus tarkoittaa muun muassa sitä, että puolitamme ruokahävikin määrän vuoteen 2025 mennessä sekä jälleenmyynnin että tuotannon osalta. Unilever kykeni organisaatiotasolla Jääskeläisen mukaan vuonna 2016 pienentämään ruokahävikkinsä määrää 10 % jo ensimmäisen vuoden aikana.  

– Unileverin ruokajäte päätyy kierrätykseen tai muuntuu energiaksi. Nykyään vain 0.67 % ruokajätteestämme päätyy kaatopaikalle tai muulla tavoin ei-kierrätettäväksi.

Mitä toimia ruokahävikin pienentämiseksi on olemassa?

Next article